Piispa emeritus Eero Huovinen keskustelee hiippakuntadekaani emeritus Keijo Nissilän kanssa saarnasta Jaetut eväät -jumalanpalveluspäivillä Oulussa 24.-25.3.2017.

Oulun jumalanpalveluspäivillä Keijo Nissilälle ja minulle on annettu aiheeksi: ”Saarna sinulle, minulle ja meille kaikille?”

Lyhyeen otsikkoon on mahdutettu neljä sanaa, jotka kieliopillisesti ovat allatiivin eli ulkotulennon muodossa, siis lle-päätteisiä. Allatiivi ilmaisee, mitä jollekulle halutaan antaa.
Kohteliaasti otsikko aloittaa kuulijasta. Saarna on tarkoitettu sinulle. Saarna on lahja kuulijalle. Saarnaajan tulee ajatella ihmistä ja olla hänen puolellaan.
Sitten otsikko velvoittaa saarnaajaa itseään. Hänen tulee puhua myös itselleen, ”minulle”. Ei siis pidä puhua muille sellaisia, mitä ei itse jaksa kuulla. Pitää puhua sellaisia, mistä on iloa sinulle ja minulle.
Otsikossa on vahva yhteisöllinen sävy. Saarna on osoitettu meille. Me muodostamme kirkon, me yhdessä. Vaikka olisin yksinäinen, en ole yksin, vaan kuulun joukkoon.
Me-joukkoon kuuluvat kaikki. Me emme ole mikään suljettu sisäpiiri, vaan meihin kuuluvat kaikki. Saarna kuuluu kaikille, yhtä lailla ja tasavertaisesti, naisille ja miehille, nuorille ja vanhoille. Jokainen on armahdettu.
Jos Oulun otsikko ja neljä allatiivia otetaan vakavasti, niin saarnaajan kuuluu rakastaa kuulijoitaan. Kuulijat eivät ole asiakkaita tai kuluttajia, vaan he ovat ihmisiä, joilla on kasvot ja nimi. Rakastanko minä kuulijoita, kun saarnaan?
Rakkaus kuulijoita kohtaan ohjaa antamaan heille parasta, mitä voi olla.
Kaikkein parhainta on, jos ja kun saarna luo yhteyden Kristuksen ja ihmisen välille. Vaikka me emme jaksa tai osaa rakastaa Jumalaa yli kaiken, niin Kristus rakastaa yli kaiken sinua, minua, meitä ja kaikkia. Tämä on ensimmäinen ja tärkein yhteys.
Toinen ja yhtä tärkeä yhteys on totta, kun ihmiset löytävät toisensa. Saarna luo ja vahvistaa uskoa Kristukseen, mutta se luo ja vahvistaa myös rakkautta lähimmäisiin.
Voisiko tämä kaikki olla totta sinulle, minulle, meille ja kaikille?
piispa emeritus Eero Huovinen
Jaetut eväät -jumalanpalveluspäivät pidetään Oulussa 24.-25.3.2017.