KIITOLLISUUDENVELKA

Piispa Teemu Laajasalon saarna Vantaankosken seurakunnan 60-vuotisjuhlamessussa Myyrmäen kirkossa 27.9.2026 klo 10

Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?” Jeesus vastasi: ”Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat. Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Silloinhan vanha vaate repeää uuden paikan vierestä ja reikä on entistä pahempi. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.”

Mark. 2:18–22 

Rakkaat Vantaankosken seurakuntalaiset, hyvät ystävät,

suomen kielessä on erikoinen sana: kiitollisuudenvelka.

Oletteko koskaan ajatelleet, miten kummallinen sana se oikeastaan on? Kiitollisuus on iloinen asenne tai hyve. Mutta miksi siihen liittyy velka?

Ehkä joku on auttanut sinua silloin, kun elämässä on ollut erityisen vaikeaa. Tullut luoksesi, kun olet ollut aivan uupunut. Hoitanut lapsiasi, kun et ole itse jaksanut. Kuunnellut sinua ilta toisensa jälkeen, kun olet käynyt läpi jotakin sellaista, mistä et olisi selvinnyt yksin.

Tai ehkä joku on auttanut sinua aivan tavallisessa asiassa. Korjannut autosi, auttanut muutossa tai tuonut ruokaa silloin, kun olet ollut sairaana.

Olet ollut kiitollinen. Ehkä niin kiitollinen, ettet ole oikein löytänyt sanoja. Mutta kiitollisuuden rinnalle on saattanut hiipiä toinenkin tunne. Miten minä voin koskaan korvata tämän? Mitä voisin tehdä vastapalvelukseksi?

Meillä on tapana sanoa tällaisessa tilanteessa: minä jään nyt sinulle velkaa. Joskus toinen vastaa, ettei sinun tarvitse korvata mitään. Hän on auttanut, koska on halunnut auttaa. Mutta meidän on silti vaikea uskoa häntä. Tekisi mieli viedä edes kukkakimppu tai kutsua hänet päivälliselle. Jotakin pitäisi saada antaa takaisin.

Ehkä kaikkein vaikeinta avun vastaanottaminen on silloin, kun emme enää pysty vastapalvelukseen. Ajatelkaapa vanhaa ihmistä, joka on koko elämänsä huolehtinut toisista. Hän on kasvattanut lapsensa, tehnyt työnsä, auttanut naapureitaan ja pitänyt huolta kodistaan. Nyt hän tarvitsee itse apua aivan tavallisissa asioissa. Hän ei enää jaksa käydä kaupassa tai siivota kotiaan. Kun lapset tulevat auttamaan, hän kiittää ja pahoittelee samalla, että on niin paljon vaivaa.

Tai ajatelkaapa nuorta, joka yrittää kovasti olla vanhemmilleen mieliksi. Menestyä koulussa, löytää ystäviä, olla tuottamatta pettymystä. Ehkä hänelle sanotaan usein, ettei hänen tarvitse olla täydellinen. Mutta hänestä tuntuu silti, että hänen pitäisi olla vähän parempi. Että vasta sitten hän olisi sellainen, jollaisena muut hänet haluavat nähdä.

Ja kuinka moni meistä aikuisista tunnistaa saman ajatuksen omassa elämässään? Pitäisi jaksaa enemmän, onnistua paremmin, olla parempi puoliso, vanhempi, ystävä tai työntekijä.

Me haluamme pärjätä itse. Haluamme olla hyödyksi. Haluamme ansaita sen hyvän, mitä saamme. Meidän on joskus yllättävän vaikea ottaa vastaan sellaista hyvää, jota emme voi maksaa takaisin.

**

Tämän päivän evankeliumissa Jeesukselta kysytään, miksi hänen opetuslapsensa eivät paastoa. Johannes Kastajan opetuslapset paastoavat, ja fariseusten opetuslapset paastoavat. Miksi Jeesuksen opetuslapset eivät tee samoin?

Paastoaminen oli arvostettu uskonnollinen tapa. Sen avulla ihminen saattoi hiljentyä, keskittyä rukoukseen ja ilmaista katumustaan. Eikä Jeesuskaan vastusta paastoamista. Hän sanoo, että myöhemmin Hänen opetuslapsensa kyllä paastoavat. Mutta juuri nyt on toisin.

Jeesus vastaa kysyjille puhumalla häistä. Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen on heidän kanssaan? Ajatelkaa, miten yllättävä vastaus tämä on. Jeesukselta kysytään uskonnollisista velvollisuuksista, mutta Hän alkaa puhua hääjuhlasta.

Häissä ei kysytä, ovatko vieraat ansainneet juhlan. Heidät on kutsuttu sinne. He saavat istua valmiiseen pöytään, syödä, juoda ja iloita yhdessä. He ovat siellä siksi, että joku haluaa jakaa ilonsa heidän kanssaan.

Jeesus sanoo, että juuri tällainen hetki on nyt koittanut. Sulhanen on tullut. Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Jumala on tullut ihmisten keskelle. Jeesukselta kysytään, mitä ihmisen pitäisi tehdä Jumalalle. Hän vastaa kertomalla, mitä Jumala on tullut tekemään ihmiselle

**

Me ihmiset haluaisimme mielellämme tuoda tähänkin juhlaan jotakin omaa. Osoittaa, että olemme kutsun arvoisia. Että olemme ainakin yrittäneet elää hyvin, auttaa lähimmäisiämme ja noudattaa Jumalan tahtoa.

Meissä elää sitkeä ajatus, että myös Jumalan rakkaus pitäisi jollakin tavalla ansaita. Jos olen elänyt hyvin, rukoillut riittävästi ja tehnyt tarpeeksi hyviä tekoja, ehkä Jumala on minuun tyytyväinen. Ja jos olen epäonnistunut, minun täytyy yrittää entistä kovemmin.

Silloin uskostakin voi tulla loputon suoritus. Aina voisi rukoilla enemmän, uskoa vahvemmin, katua syvemmin ja elää paremmin. Mistä tietäisin, milloin olen tehnyt riittävästi? Milloin voisin vihdoin olla varma siitä, että kelpaan Jumalalle?

Martti Luther tunsi tämän kysymyksen omassa elämässään. Hän yritti vakavasti elää Jumalan tahdon mukaan. Hän rukoili, paastosi, tunnusti syntinsä ja harjoitti ankaraa hengellistä elämää. Mutta mitä tarkemmin hän tutki itseään, sitä selvemmin hän näki oman keskeneräisyytensä. Mikään ei tuntunut riittävän.

Lopulta Luther löysi evankeliumista jotakin, joka muutti hänen käsityksensä Jumalasta ja koko hänen elämänsä. Ihmisen ei tarvitse ansaita Jumalan rakkautta. Kristus on jo tehnyt kaiken tarpeellisen.

Luther kuvasi tätä autuaaksi vaihtokaupaksi. Kristus ottaa omakseen kaiken sen, mikä on meidän: syntimme, syyllisyytemme ja kuolemamme. Ja hän antaa meille kaiken sen, mikä on hänen: vanhurskautensa, elämänsä ja yhteytensä Jumalaan.

Ajatelkaa, millainen vaihtokauppa tämä on. Me annamme Kristukselle sen, mistä emme itse pääse eroon. Hän antaa meille sen, mitä emme millään omilla ponnistuksillamme voisi saavuttaa. Me annamme hänelle syntimme. Hän antaa meille anteeksiannon. Me annamme hänelle kuolemamme. Hän antaa meille elämän.

**

Tämä on kristityn vapauden ydin. Vapaus ei tarkoita sitä, ettei meillä olisi velvollisuuksia tai ettei teoillamme olisi merkitystä. Se tarkoittaa, ettei meidän tarvitse rakentaa koko elämäämme oman kelvollisuutemme varaan.

Meidän ei tarvitse jatkuvasti todistella Jumalalle, että olemme hänen rakkautensa arvoisia. Meidän ei tarvitse pelätä, että hän lakkaa rakastamasta meitä, jos epäonnistumme. Meidän ei tarvitse edes onnistua uskomaan täydellisesti, sillä pelastuksemme ei perustu oman uskomme voimakkuuteen vaan Kristukseen.

**

Hyvät ystävät,

mitä tällainen vapaus saa aikaan ihmisen elämässä? Jos meidän ei tarvitse enää ansaita Jumalan rakkautta, tarkoittaako se, ettei meidän tarvitse välittää siitä, miten elämme tai miten kohtelemme toisiamme?

Kirkko opettaa, että kristitty on uskonsa tähden vapaa kaikesta eikä kenenkään alamainen. Mutta rakkauden tähden hän on kaikkien palvelija.

Tämä tarkoittaa omassa elämässä sitä, että kun minun ei tarvitse enää käyttää kaikkia voimiani oman kelvollisuuteni todistamiseen, olen vapaa kääntämään katseeni itsestäni toisiin ihmisiin.

Kun minun ei tarvitse ansaita Jumalan rakkautta, voin tehdä hyvää ilman, että odotan siitä palkintoa. Kun olen itse saanut anteeksi, voin opetella antamaan anteeksi toisille. Ja kun olen itse saanut osakseni rakkautta, voin jakaa sitä eteenpäin.

**

Rakkaat Vantaankosken seurakuntalaiset,

tänään on syytä iloita ja kiittää kaikesta siitä hyvästä, mitä tässä seurakunnassa on kuudenkymmenen vuoden aikana tehty. Lukemattomat ihmiset ovat antaneet aikaansa, osaamistaan ja voimiaan tämän seurakunnan rakentamiseen. Tässä salissa on tänään monia entisiä työntekijöitä, luottamushenkilöitä ja seurakunnan aktiiveja. On tehty työtä, kannettu vastuuta, autettu lähimmäisiä ja kuljettu yhdessä elämän ilojen ja surujen läpi.

Tämä seurakunta on ollut paikka, johon ihminen voi tulla tyhjin käsin. Paikka, jossa ei tarvitse osoittaa omaa kelvollisuuttaan. Jossa ei tarvitse olla erityisen onnistunut ihminen eikä erityisen hyvä kristitty. Jossa saa tulla myös väsyneenä, epävarmana ja keskeneräisenä.

Hyvät ystävät,

tämä seurakunta on perustettu, tämän seurakunnan kirkot on rakennettu ja työntekijät palkattu siksi, että Jumalan edessä me saisimme luopua vastapalvelusten velvoitteesta.

Vantaankosken seurakunta osana Kristuksen kirkkoa on kuuden vuosikymmenen ajan julistanut, että Kristus ei kaipaa kiitollisuudenvelkaa.

Meidän ei tarvitse ansaita sitä, minkä Hän on jo lahjoittanut.

Meidän ei tarvitse maksaa sitä, minkä Hän on jo maksanut.

Meidän ei tarvitse pelätä, ettei meillä olisi paikkaa Hänen luonaan.

Sulhanen on tullut. Juhlapöytä on katettu. Meidät on kutsuttu.

Ja tänäänkin Kristus kutsuu meidät pöytäänsä. Tähän pöytään. Hän antaa meille oman ruumiinsa ja verensä, syntien anteeksiantamukseksi ja iankaikkiseksi elämäksi.

Me saamme tulla tyhjin käsin. Ja lähteä hänen luotaan kaikkein rikkaimpina. Sillä Jumala ei lähetä meille laskua. Hän lähettää meille Poikansa.

Aamen.