Piispa Teemu Laajasalon saarna ordinaatiomessussa Helsingin tuomiokirkossa 1.11.2026 klo 10
Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?”
”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus.
Matt. 18:15–22
Hyvät seurakuntalaiset, hyvät juhlapäivän viettäjät, rakkaat pappisvirkaan ja diakonian virkaan tänään vihittävät,
ihmisten välisissä suhteissa on yksi erityisen surullinen lause. Se kuuluu: ”En minä enää jaksa.” En mä enää jaksa. Se on lause, jonka voi kuulla monenlaisissa tilanteissa.
Puolisoiden välisessä riidassa, kun samoista asioista on keskusteltu kymmeniä kertoja. On luvattu muuttua, on yritetty ymmärtää, on annettu uusia mahdollisuuksia. Ja sitten jonain iltana toinen istuu keittiön pöydän ääressä, katsoo toista ja sanoo hiljaa: ”En minä enää jaksa.”
Tai vanhempi, joka on vuosien ajan yrittänyt auttaa vaikeuksiin joutunutta aikuista lastaan. On vastattu puheluihin keskellä yötä. On lainattu rahaa, jota ei ole saatu takaisin. On uskottu lupauksiin, jotka eivät ole pitäneet. On yritetty auttaa yhä uudelleen. Ja lopulta vanhempi joutuu sanomaan lapselleen, jota rakastaa enemmän kuin mitään muuta: ”En minä enää jaksa.”
Tai ystävä, joka on pettynyt toisen ystävänsä toimintaan niin monta kertaa, ettei enää uskalla luottaa. Ei enää jaksa selityksiä. Ei enää jaksa uusia lupauksia. Ei enää jaksa aloittaa alusta. ”En minä enää jaksa.”
Tämä on surullinen lause juuri siksi, että sitä ennen on usein yritetty niin paljon. En minä enää jaksa. Siinä ei ole kysymys väittelyn voittamisesta tai oman perustelukyvyn venyttämisestä, vaan jaksamisesta – oman pitkämielisyyden, kärsivällisyyden ja toisen ihmisen muutoskykyyn liittyvän uskon loppumisesta. Siinä ollaan yksittäisen voittamisen sijasta yhteisen häviön äärellä.
**
Tämän päivän evankeliumissa Jeesus antaa kaksi hyvin erilaista ohjetta siitä, miten meidän tulee suhtautua väärin toimivaan ihmiseen – siis, miten meidän tulisi jaksaa toisen kanssa.
Ensimmäinen ohje on selvä ja järkeenkäypä. Jos lähimmäinen tekee väärin, asia pitää ottaa puheeksi. Ensin kahden kesken. Jos se ei auta, otetaan mukaan pari todistajaa. Jos sekään ei auta, asia viedään koko seurakunnan käsiteltäväksi. Ja jos ihminen ei sittenkään suostu kuuntelemaan, häneen on suhtauduttava kuin pakanaan tai publikaaniin.
Jeesus antaa siis ohjeen, jossa keinot kovenevat asteittain. Ensin keskustellaan. Sitten puututaan vakavammin. Lopulta asetetaan raja.
Jeesuksen ohje tuntuu sopivan meidän aikamme toimintatapoihin. Oikeusvaltiossa poliisikin käyttää tilanteeseen nähden mahdollisimman lieviä keinoja. Ensin ohjataan ja kehotetaan, sitten tarvittaessa käsketään, ja vasta sen jälkeen turvaudutaan voimakkaampiin keinoihin. Vähän kerrallaan, tilanteen vaatimalla tavalla.
Mutta tämän Jeesuksen selkeän ohjeen sekoittaa Pietari, joka evankeliumin lopussa tulee Jeesuksen luokse.
Pietari on kuunnellut Jeesuksen ensimmäiset ohjeet tarkasti. Siksi hän haluaa varmistaa, kuinka pitkälle toista ihmistä pitää jaksaa – mihin kärsivällisyyden pitää ulottua.
Pietari kysyy: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?”
Pietari ei ole tässä erityisen pikkumainen. Seitsemän kertaa on jo aika paljon. Jos joku loukkaa minua seitsemän kertaa ja minä annan hänelle joka kerta anteeksi, voin varmaankin ajatella olevani jo aika kärsivällinen, jaksavainen ja armollinen ihminen.
Mutta Jeesus vastaa: ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa.” Siis ei seitsemän kertaa, vaan yhä uudelleen. Niin monta kertaa, ettei anteeksiantoa voi enää laskea.
Rakkaat ystävät, eikö tässä ole jotain hämmentävää? Jeesuksen vaatimus tuntuu kohtuuttomalta ja epäinhimilliseltä. Se häiritsee oikeustajuamme.
Ensin Jeesus antaa jaksamisohjeen, jossa väärintekijää puhutellaan yhä vakavammin ja lopulta hänelle asetetaan raja. Mutta heti perään Jeesus antaa uuden jaksamisohjeen, jossa anteeksiannolle ei saa asettaa laskennallista rajaa ollenkaan.
Ensimmäisessä ohjeessa annetaan kolme yritystä. Mutta jälkimmäisessä ohjeessa annetaankin seitsemänkymmentäseitsemän mahdollisuutta. Mitä Jeesus oikein tarkoittaa?
**
Päivän evankeliumissa on kaksi avainta meille Jeesuksen erilaisten jaksamisohjeiden ristiriitaan.
Ensimmäinen avain on pieni, mutta erityisen tärkeä ilmaus Jeesuksen ensimmäisessä ohjeessa.
Jeesus sanoo, että jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Ja sitten hän jatkaa: ”Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin.” Olet voittanut hänet takaisin. Huomatkaa, mitä Jeesus ei sano.
Hän ei sano, että jos veljesi kuulee sinua, olet voittanut riidan. Hän ei sano, että olet onnistunut perustelemaan väitteesi taitavasti. Hän ei sano, että olet osoittanut olevasi oikeassa. Hän ei sano, että olet saanut tahtosi läpi. Hän sanoo: ”Olet voittanut hänet takaisin.”
Toisen ihmisen virheiden, heikkouksien ja syntien esille ottamisessa ei tavoitella väärintekijän kouluttamista, muuttamista tai nujertamista, vaan hänen saamistaan takaisin.
Jeesuksen tavoitteena ei siis ole väärintekijän voittaminen. Hänen tavoitteensa on väärintekijän voittaminen takaisin. Ei se, että joku ensin muuttuisi ennen kuin hän tulisi jaksettavaksi. Ei se, että joku häviää, vaan se, ettei ihminen katoaisi.
Tämä on yksi avain Jeesuksen kahden erilaisen ohjeen ymmärtämiseen. Ensimmäinen ohje kertoo, että paha pitää ottaa vakavasti. Toinen ohje kertoo, että ihminen pitää ottaa vielä vakavammin. Vääriä tekoja pitää rajata, mutta ihmistä pitää rakastaa.
Päivän evankeliumissa on toinenkin ratkaisuavain kahden ohjeen ristiriitaan. Jeesus sanoo ensimmäisen ohjeensa lopussa, että jos väärintekijä ei kuuntele ketään, häneen on suhtauduttava kuin pakanaan tai publikaaniin.
Tämä kuulostaa ankaralta. Publikaanit olivat ihmisiä, joiden seuraa kunnolliset ihmiset karttoivat.
Mutta muistattehan, miten Jeesus itse suhtautui publikaaneihin? Hän meni heidän luokseen. Hän istui heidän pöydässään. Hän söi heidän kanssaan. Hän kutsui heitä seuraansa.
Hän ei pitänyt heitä toivottomina tapauksina. Hän ei ajatellut, että heidän mahdollisuutensa olisivat lopullisesti menneet. Hän tuli heidän luokseen.
**
Hyvät seurakuntalaiset, rakkaat tulevat papit ja diakonit,
kirkon tärkein opetus ei perimmältään ole opetusta hyvään elämään ja korkeaan moraaliin. Kristinuskon kaikkein erityisin ajatus on siinä, että huonot ihmiset voivat saada jotain hyvää, mitä he eivät ole ansainneet.
Kristinusko ei ole kertomus siitä, kuinka onnistuneet ihmiset palkitaan. Se on kertomus siitä, kuinka epäonnistuneet ihmiset pelastetaan.
Terveet eivät tarvitse parantajaa vaan sairaat. Kristuksen –
tai papin ja diakonin Hänen seuraajanaan – tehtävä ei ole kutsua hurskaita vaan syntisiä.
Me ihmiset rakastamme niin kauan kuin jaksamme. Me annamme uusia mahdollisuuksia niin kauan kuin uskomme niiden auttavan.
Mutta Jumalan rakkaus ei synny siitä, että ihminen on osoittautunut rakastamisen arvoiseksi. Jumalan rakkaus ei odota, että sen kohde olisi ensin hyvä ja rakastettava. Jumalan rakkaus tekee rakastamastaan hyvän.
**
Rakkaat papiksi ja diakoniksi tänään vihittävät,
teidät vihitään tänään tehtävään, jossa tulette kuulemaan tuon En minä enää jaksa -lauseen monessa muodossa.
Pappi tai diakoni kuulee sen ihmiseltä, joka ei enää jaksa kantaa syyllisyyttään. Ihmiseltä, joka on antanut niin paljon anteeksi, että ei enää jaksa enempään – tai pyytänyt niin paljon anteeksi, että ei jaksa enää pyytää.
Teidän tehtävänne ei ole osoittaa maailmalle, kuinka paljon hyvä ihminen jaksaa. Teidän tehtävänne on osoittaa maailmalle, kuinka paljon Kristus rakastaa.
**
Hyvät sanankuulijat,
Jeesus ei tullut maailmaan kertomaan väsyneille, että heidän pitäisi jaksaa enemmän. Hän ei tullut kertomaan epäonnistuneille, että heidän pitäisi onnistua paremmin.
Hän tuli etsimään eksyneitä ja voittamaan ihmisiä takaisin. Hän tuli kantamaan sen, mitä me emme itse pysty kantamaan. Hän tuli antamaan anteeksi.
Meidän kärsivällisyytemme katkeaa. Meidän jaksamisemme lakkaa. Mutta Jumalan armo ei lopu siihen, mihin meidän voimamme loppuvat.
Kristus ei ole hyvien ihmisten palkinto. Hän on syntisten Vapahtaja.
Aamen.