YHTEYS

Piispa Teemu Laajasalon saarna kirkolliskokouskauden avajaismessussa 13.5.2024 klo 10 Turun tuomiokirkossa

Jeesus rukoili ja sanoi:
”Isä, niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.
Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.
Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.”

Joh. 17:18–23 

Hyvät sanankuulijat, rakkaat kirkolliskokousedustajat, ärade festpublik, kära vänner,

minulla on kolme lasta. Aika usein tunnen keskinkertaisuutta ja pientä syyllisyyttäkin siitä, olenko osannut heidän kristillisestä kasvatuksestaan huolehtia. Onko suutarin lapsilla kengät kunnossa, kyselen itseltäni.

Kerran kuitenkin huoltani hälvennettiin ja sain vanhempana vahvistusta. Lapseni päiväkodista soitti kiusaantunut lastenhoitaja. Hän ei meinannut saada sanottua asiaansa, mutta selvästi jokin hankala tilanne päiväkodissa oli ollut. Viimein hoitaja pyysi varovaisella äänellä, voisiko lapseni lopettaa muiden lasten siunaamisen päiväkodissa. Reipas 4-vuotias oli kulkenut leikkien keskellä ympäriinsä ja siunannut kovaäänisesti muita lapsia kätten päälle panemisella ja siunaussanoilla. Lupasin keskustella lapseni kanssa positiivisesta ja negatiivisesta uskonnonvapaudesta.

Yhdestä asiasta olen kasvatuksessani pitänyt kiinni. Olen jokaisen lapsen kanssa joka päivän päätteeksi rukoillut iltarukouksen.

Itsekseni olen hiljaa mielessäni yhteisen rukouksen jälkeen vielä kiittänyt Taivaan Isää lapsista. Olen pyytänyt heille varjelusta ja voimia.

Usein olen rukoillut heille myös keskinäistä ymmärrystä ja rakkautta. Olen pyytänyt, että he tulisivat toimeen toistensa kanssa eivätkä päätyisi ainakaan kovin vakaviin riitoihin keskenään. Ajatus siitä, että omat lapset olisivat riidoissa keskenään, tuntuu ahdistavalta. Miten pystyisi isänä tai äitinä kestämään sisarusten välisen vihanpidon? Kuinka jaksaisi, jos itselle kaikkein rakkaimmat olennot olisivatkin toisilleen kovasydämisiä tai julmia?

Lasten keskinäisen yhteyden puolesta rukoillessa rukoilee samalla myös oman yhteyden säilymisestä. Jokin menee rikki myös omassa suhteessa lapsiin, jos he taistelevat keskenään tai eivät löydä toisiaan. Vaikka oma suhde säilyisi jokaiseen lapseen hyvänä, se muuttuisi kuitenkin, jos jälkikasvun keskinäiset välit olisivat kehnot tai katki.

Rakkaat ystävät,

Tämän päivän evankeliumissa Jeesus rukoilee lastensa, siis opetuslastensa puolesta. Evankeliumit kertovat, kuinka opetuslapsilla oli keskinäistä kinastelua, kateutta ja vertailua. Oli epäluuloa, pettymystä ja vihaakin. Kuka saa istua Jeesuksen vieressä, kuka on suurin ja kuka on rakkain.

On helppo järkeillä monia hyviä syitä Jeesuksen toivomalle seuraajiensa yhteydelle. Yhdessä oleminen vahvistaa, se luo voimaa pärjätä paremmin. Yhdessä voimme myös kantaa huolta toinen toisistamme – tuki, taakkojen jakaminen ja huolenpito lisäävät kestävyyttämme. Kyllä me ystävät tämän yhteyden voiman tunnistamme, muistelkaapa kulkutautivuosien alkua tai miettikääpä parin vuoden takaista sodanuhkatunnelmaa. Yhteys toisiin vahvistaa ja turvaa itseä.

Jeesus ei kuitenkaan esitä näitä hyviä syitä seuraajiensa yhteyden perusteluksi. Jeesuksen mukaan seuraajien keskinäinen yhteys laittaa maailman ymmärtämään. Panoksena ei ole pelkästään Jeesuksen ohjeen seuraaminen, vaan tämän maailman ihmisten pelastus. Jeesus sanoo, että silloin maailma ymmärtää, kun me olemme täydellisesti yhtä.

Eikö tämä ole oikeastaan aika helppo uskoa. Kuinka monta kertaa olemmekaan kuullut, kuinka kirkko ei kiinnosta, koska ”ne vaan riitelevät keskenään”. Tai kuinka monta kertaa olemme itse tuskastelleet ja pohtineet, kuinka paljon aikaa meneekään sisäisiin paineihin ja voimavarat kirkon puolustamiseen tai rakentamiseen maailmassa eivät meinaa riittää, kun kadonneiden lampaiden etsimisen sijasta nuuhkimme ja näykimme pässeinä toinen toisiamme.

Yhteyden etsiminen ei ole pelkästään tarkoituksenmukaisuuskysymys. Se on Kristuksen ohje seuraajilleen. Yhteyden etsiminen on kirkon tunnusmerkki, erillisyyteen suostuminen ei ole. Erilleen ajautuminen on Saatanan tunnusmerkki, hänen nimensä mukaisesti.

Rakkaat ystävät,

Tämän päivän evankeliumi on kiusallinen meille. Se on kiusallinen meille, koska me ajattelemme, että joku muu kuin minä itse on yhteyden esteenä. Se joku, joka ei tajua muutoksen tarvetta, vaan jarruttaa ja pitää kiinni vanhoista tulkinnoista, tavoista tai rakenteista. Tai se joku, joka ei tajua uskonnollisen uskon säilyttävää luonnetta ja haluaa keksiä opit uudelleen.

I Jesus bön kopplas gemenskapen mellan Hans efterföljare samman med den gemenskap som finns mellan Jesus och Hans himmelske Fader. Eftersom vi tror på Jesus och på Hans Fader kan strävan efter gemenskap inte bara vara en fråga om en praktisk social plikt i det kristna livet.

Tänä vuonna jokavuotinen kirkolliskokous Turussa täyttää 50 vuotta ja parin vuoden päästä nykymuotoinen kirkolliskokous 150 vuotta.

Vaikka paljon hyvää on Turussa syntynyt, kirkolliskokousten historia on kuitenkin näitä paikallisia kokouksia kovin paljon pidempi. Ensi vuonna tulee 1700 vuotta kirkolliskokouksesta Nikeassa vuonna 325. Siellä päätettiin muun muassa uskontunnustus, kolminaisuusoppi ja pääsiäisen paikka.

Minua hieman vaivaa nykyinen ilmaisu kirkolliskokouksesta kirkon parlamenttina tai eduskuntana. Silloin korostuu hyvin eurooppalainen, länsimainen tai valtiokirkollinen ajatus edustuksellisuudesta. Se ei kuitenkaan ole kirkolliskokouksen idea. Kirkolliskokouksen idea ei ole edustuksellisuus, vaan se on yhteys.

Piispat kokoontuivat ensimmäisiin kirkolliskokouksiin nimenomaisesti etsimään ja rakentamaan hengellistä yhteyttä eri alueiden välillä, aluksi Rooman valtakunnan piispallisten hallintoalueiden kesken. Tässä jatkumossa me täällä Turussakin nyt istumme.

I Nicenska trosbekännelsen säger vi att vi tror på en Gud, en Herre och en kyrka. Enheten blir verklig i Gud och därför är alla i Kristus också ett. Mellan Jesus efterföljare finns däremot en gemenskap – en vilja att försöka förstå varandra, leva tillsammans och sträva efter enighet.

Hyvät ystävät,

yhteys on kristitylle luovuttamaton ihanne, koska yhteydessä on kyse siitä, mitä itse Jumala on. Meidän yhteydessämme on Jumala itse aina läsnä. Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään, kuten Jeesus sanoo.

Kristittyjen yhteydessä ei ole kysymys vain meidän keskinäisestä rakkaudestamme, vaan Jumalan rakkaudesta meidän keskellämme. Ei vain meidän rakkaudestamme toisiimme, vaan taivaallisen Toisen rakkaudesta meihin.

Saarnaa ennen lauletussa päivän virressä ”Liekkejä on monta” jokainen säkeistö loppuu suomeksi sanoihin Hän yhdistää meidät. Ruotsiksi muotoilu on vielä parempi, vi är ett i honom. Kristus siis yhdistää meidät, koska hänessä me olemme yksi. Emme siis keskenämme, emme ilman Kristusta, vaan Kristuksessa.

Ilman Kristusta meille jää jäljelle vain riitaa ja tyhjyyttä. Ilman Kristusta meille jää vain vaatimuksia ja laki – ja tavoitteet, joissa epäonnistumme varmasti. Evankeliumi, joka typistyy etiikaksi.

Martti Luther opettaa: ”Lause ’Minä uskon yhden pyhän kristillisen kirkon’ on uskonkohta siinä missä muutkin. Siksi järki ei voi mitenkään sitä käsittää, vaikka se laittaisi päähän kaikki maailman silmälasit. Perkele osaa kyllä peittää kirkon pahennuksilla ja lahkoilla, niin että sinä siihen loukkaannut. Jumalakin osaa kätkeä kirkon heikkouksilla ja kaikenlaisilla puutteilla, niin että sinä joudut houkaksi ja muodostat siitä väärän tuomion. Kirkko ei halua tulla nähdyksi vaan uskotuksi; mutta usko koskee sitä, mitä ei nähdä.”

Hyvät ystävät,

tietynlainen epäpuhtaus on kirkon ominaisuus. Se selittää samanaikaisen kauneuden ja rumuuden, samanaikaisen pyhyyden ja puhtauden, samanaikaisen syntisyyden ja vanhurskauden.

Meidän tehtävämme on turvautua Jeesuksen hyvyyteen eikä omaan hyvyyteemme. Meidän tehtävämme on luottaa siihen, että Jeesus pystyy, vaikka me emme pysty. Meidän tehtävämme on uskoa siihen, että Jeesus on täydellinen, vaikka me olemme keskinkertaisia.

Jeesuksen seuraajien yhteys on aina vaillinaista, epäkelpoa ja haurasta. Mutta Jeesuksen yhteys seuraajiinsa on täydellistä, perinpohjaista ja vahvaa. Yhteys ei katkea koskaan, ei ihmisten virheisiin, eikä ihmisten synteihin. Yhteys ei lakkaa, vaikka elämä lakkaa – Jeesuksen yhteys seuraajiinsa vahvistuu kuolemassa ja täydellistyy taivaassa.

Aamen.