Piispa Teemu Laajasalon saarna pääsiäisyön messussa Helsingin tuomiokirkossa 30.3.2024
Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.
Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’”
Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.
Mark. 16:1–8
Hyvät pääsiäisyön viettäjät, rakas kirkkokansa,
tänä keväänä on arvailtu uuden James Bondin näyttelijän nimeä. Kohta valitaan seitsemäs James Bond jatkamaan sankarin roolissa sarjan seitsemännellä vuosikymmenellä. Ihmisillä on monia ehdottomia mielipiteitä siitä, kuka aiemmista Bond-näyttelijöistä on paras. Sen sijaan yleinen ja jaettu käsitys on siitä, kuka on huonoin. Australialainen George Lazenby sai tehdä vuonna 1969 vain yhden elokuvan Bondina. Sitä pidettiin rankkana epäonnistumisena ja riskinä koko sarjan jatkumiselle.
Usein unohtuu, että yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista Bond-elokuvien tunnuskappaleista on kuitenkin juuri tuosta elokuvasta. Se on Louis Armstrongin kappale We have all the time in the world, Meillä on kaikki aika maailmassa.
Tasan 55 vuotta sitten esitetty kappale on sävyltään kaihoisa, mutta lohdullinen. Se aavistelee ydinkysymyksen ihmisen rajallisuudesta ja samalla lupaa, että aikaa on – ei pelkästään riittävästi, vaan, että on kaikki aika maailmassa.
Rakkaat kirkkovieraat,
kuinka paljon meillä on aikaa? Se on kysymys, jonka voi kuulla vaikkapa ystävien kahvilatapaamisen alussa. Se voidaan kysyä, kun kokous alkaa. Jos on kiire ja bussi on lähdössä, ystävykset tokaisevat toisilleen ”paljon meillä on aikaa”.
Joskus pappikin saattaa ennen puhetta kysyä tilaisuuden järjestäjiltä, että paljonko on aikaa. Se voi muuten olla ihan tarpeellista erityisesti pappien kohdalla. Papillahan ajatus voi katketa, mutta puhe ei koskaan. Eräs toisen kirkkokunnan edustaja kertoi minulle tähän liittyen arvoituksen. Mitä se tarkoittaa, kun pappi katsoo kesken saarnan kelloaan. Vastaus on: ei mitään.
Mutta, ajatelkaapa tuota kysymystä. Kuinka paljon meillä on aikaa? Kysymys voi kuulua eri-ikäisten suusta ja kovin erilaisissa tilanteissa.
Pieni lapsi huudahtaa äidilleen leikkipuistossa iloisen leikin keskeltä ”paljon meillä on aikaa?” Vastarakastuneet laskevat ennen pitkän matkan aiheuttamaa erossaoloa, kuinka paljon meillä on aikaa. Vanhalla iällä rakastuneet pohtivat yhteistä tulevaisuuttaan kyselemällä, kuinka paljon meillä on aikaa. Isovanhemmat katsellessaan vastasyntynyttä lastenlastaan pohtivat, kuinka paljon meillä on aikaa. Elämässään epäonnistunut pohtii virheiden korjattavuutta ja miettii, kuinka paljon meillä on aikaa.
Kysymys ”Kuinka paljon meillä on aikaa” laittaa mittasuhteen ihmiselle. Se piirtää rajoja ja muistuttaa, että rajat tulevat vastaan. Aika kuluu ja aika lakkaa.
Kirkkaimmillaan kysymys kuuluu, kun lääkäri antaa vakavan taudinmäärityksen ja siihen vastataan kysymällä ”kuinka paljon on aikaa?” Onko päiviä, viikkoja vai kuukausia? Tiedämme, että ihmisen elämä kestää Suomessa noin 30 000 päivää. Mutta taudinmäärityksen hetkellä tulemme siitä eri tavalla tietoiseksi.
Me olemme kiinnostuneita ajasta. Suunnittelemme ja pohdimme, laskemme ja pelkäämme. Yhtäältä tiedostamme kuoleman ja samalla tajuamme, että ei ole tervettä sitä kovin paljoa ajatella.
Pääsiäisyön evankeliumissa on yksi lause ylitse muiden. Siihen tiivistyy pääsiäisen sanoma: ”Hän on noussut kuolleista”. Se tuntuu samanaikaisesti tutulta ja vieraalta, ymmärrettävältä ja käsittämättömältä. Olemme sen kuulleet joka vuosi pääsiäisenä ja aika monta kertaa pääsiäisten väleissäkin. Samalla kuitenkin ajattelu hämmästyy, järki haraa vastaan. Mitä ihmettä se minun elämäni kannalta voi tarkoittaa? Hän on noussut kuolleista.
Jos lauseen sanotaan tarkoittavan, että rakas ihminen, joka on vähän aikaa sitten kuollut, odottaa taivaassa, se muuttuu selvemmäksi. Jos sanotaan, että te tulette näkemään vielä, lupaus kuolemattomuudesta muuttuu paljon ymmärrettävämmäksi.
Jos vakavasti sairas ihminen istuu itsekseen, peläten ja odottaen kuolemaansa, väite kuoleman voittamisesta selkiytyy. Vaikka järki haraa vastaan, lupaus laittaa kysymään, tarkoittaako tämä, että kuolemansairas ja kuoleva minä en eläkään nyt viimeisiä päiviäni, vaan jotain on vielä edessä.
Mutta mitä pääsiäisen lupaus voisi tarkoittaa sellaiselle tavalliselle ihmiselle, joka ei viime aikoina ole menettänyt ketään rakastansa ja siksi erityisesti koe kaipuuta ja surua? Mitä kuolemattomuuden lupaus merkitsisi hänelle, joka ei ole juuri nyt sairas eikä juuri nyt kuolemassa tai kuolemaansa pelkäämässä?
Olisikohan ystävät niin, että juuri tällaisen tavallisen ihmisen kohdalla lupaus on sittenkin kaikkein merkittävin ja mullistavin. Se liittyy kysymykseen, kuinka paljon on aikaa. Lupaus kuolemattomuudesta nimittäin muuttaa koko ihmisen näköalan, koko sen maiseman, jolta tämä meidän ajallinen maailmamme näyttää.
Elämän erilaisissa kompasteluissa voi tuntua, että kaikki on jo menetetty eikä mitään ole tehtävissä. Kun opiskelupaikka tai uusi työ jää saamatta, tuntuu tulevaisuus toivottomalta. Kun tärkeä parisuhde rikkoutuu, yksinäisyys ylittää ymmärryksen. Kun on kohtalokkaalla hetkellä tehnyt väärän valinnan, tuntuu, että on peruuttamattomasti pilannut elämänsä.
Lupaus iankaikkisuudesta laittaa tämän maailman minuutit ja päivät, kuukaudet ja vuodet aivan uuteen mittasuhteeseen. Meillä on kaikki aika. Lupaus kristityn lopullisesta kuolemattomuudesta lahjoittaa lasit, joilla horisontti on samanaikaisesti lähellä ja loputon. Ikuisen valon lupaus alkaa valaista jo tätä päivää. Elämän viimeisenäkin päivänä kristityn elämä on vasta alussa.
Lupauksen myötä kristityllä on iankaikkisen näköalan loputtomat mahdollisuudet jo tässä elämässä. Suuren surun särkemälle sanotaan: kaikki ei ole tässä. Valtavia virheitä tehneelle luvataan: voit aloittaa alusta. Muiden odotukset pettäneelle painotetaan: kaikki on anteeksi annettu. Koko maailman edessä kasvonsa menettäneelle kerrotaan: sinä kelpaat. Kun tuntuu, että on ajanut itsensä lopulliseen umpikujaan, päättymättömään pimeyteen, vieritetään kivi pois haudan suulta ja aamun valo paistaa pimeyden keskelle – jo tässä ajassa, jo tässä paikassa, jo tänään.
Hän on noussut kuolleista. Kristuksen ylösnousemus on meidän ylösnousemuksemme. Kristuksen kuolemattomuus on meidän kuolemattomuutemme. Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen, Hänen kuolemattomuuteensa ja Hänen ylösnousemukseensa.
Lupaus kuolemattomuudesta Kristuksessa on lupaus mielen ilolle, se on valtuutus vapaudelle ja se on suostumus tyyneydelle – sille mielenrauhalle, jonka vain Jumala voi taivaan esimakuna meille maailmaan lahjoittaa. Mikään ihmisen virhe, yksikään ihmisen synti, ei vie pois Jumalan antamaa uutta alkua.
Tuon mainitun James Bond elokuvan tunnuskappaleen ”Meillä on kaikki aika maailmassa” on suomeksi levyttänyt Topi Sorsakoski nimellä ”Aamun toit mun maailmaan”. Yhdistyisiköhän tuossa kappaleessa ja tuossa käännöksen nimessä pääsiäisen sanoma – Kristus lahjoittaa meille kaiken ajan ja siksi tuo aamun maailmaan – ei pelkästään tämän yön keskelle, vaan kaikkien öiden keskelle.
Usko tämä, kun seuraavan kerran huolissasi kyselet, paljonko on aikaa. Usko tämä, kun seuraavan kerran katsot kaivaten rakkaimpiasi ja pohdit, paljonko on aikaa. Usko tämä, kun seuraavan kerran epäilet elinpäiviäsi ja murehdit, paljonko on aikaa.
Turvaa näissä hetkissä siihen, että sinulla on kaikki aika – ja se aika on kerran Jumalan taivaassa täydellistä; aikaa ilman kyyneliä, aikaa ilman surua, aikaa ilman kärsimystä ja aikaa ilman kuolemaa. Mutta luota myös siihen, että se aika alkaa Kristuksen vuoksi jo tässä maailmassa, tässä kirkossa, tänä pääsiäisyönä.
Hän on noussut kuolleista. Hyvää pääsiäistä! Aamen.