Piispa Teemu Laajasalon saarna Herttoniemen seurakunnan Hertsikan risti -seurakuntatalon vihkimisessä palmusunnuntain messussa 29.3.2026
Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.
Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.”’
Joh. 12:1–8
Rakkaat Herttoniemen seurakuntalaiset, Hyvät juhlapäivän viettäjät,
tämä on iloinen päivä. Piispantarkastuksen aikana kävimme tässä tilassa, joka silloin oli vielä remontin viimeistelyn keskellä. Nyt vietämme juhlaa ja vihimme tämän tilan käyttöön paikaksi, jossa lähikirkkonsa menettäneet herttoniemeläiset voivat vanhan suremisen sijasta rakentaa jotain kokonaan uutta. Tämä on hieno tila keskellä kylää, tänne on matala kynnys ja täällä on tarjolla ihmisten kasvoja ja maallista leipää, mutta myös Kristuksen kasvot ja taivaan leipä. Tila on pieni, mutta olennaisempaa on se, että tänne jokainen on tervetullut. Tänne mahtuu sekalainen seurakunta.
***
Palmusunnuntain evankeliumissa seurakunta todellakin on sekalainen. Kokoonpano on kummallinen. Johanneksen evankeliumin mukaan pöydän ääressä on paitsi kavaltaja ja kavallettava myös kovin ainutlaatuiset sisarukset. Palveleva Martta, ylistävä Maria ja juuri kuolleista herätetty Lasarus. Yksi pöytäseurueen jäsenistä on siis juuri tullut haudasta ulos ja toinen puolestaan tietää olevansa kohta menossa hautaan sisään. Muut evankeliumit kertovat myös tapahtumasta ja tiedämme, että muitakin oli läsnä, mutta emme tarkalleen tiedä keitä kaikkia. On kiinnostavaa kuvitella, millainen ruokahetki tällaisella seurueella on ollut. Mikä on ollut keskustelun sävy? Kuka on katsonut alas omaan ruokaansa ja vain syönyt? Kuka on etsinyt katseellaan naapurin silmiä? Kuka on pitänyt keskustelua yllä ja kuka ollut omissa ajatuksissaan?
***
Raamattu ei kovin tarkasti kuvaa aterioinnin tunnelmaa, mutta kertoo muutamalla lauseella keskusteluaiheista, jotka hämmentävät ja häiritsevät.
Tämä on evankeliumi, joka herättää kasan kysymyksiä ja vain yhden vastauksen.
Kaikki kysymykset liittyvät Jeesuksen sanoihin köyhistä. Mitä ihmettä Jeesus oikein puhuu? Kuinka huonosti Mestarimme suuhun tuntuvatkaan sopivan sanat: ”Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.” Vanhemmat käännökset puhuvat ”köyhistä keskellämme” tai ”vaivaisista tykönämme”. Mitä Jeesus voi tarkoittaa?
Eikö Jeesus ole nimenomaisesti köyhien puolella? Eikö Jeesus koko toiminnassaan ja kohtaamisissaan puhunut vähäisen asemaan asettumisesta, sairaiden, syrjittyjen, velkaisten ja vammaisten auttamisen velvoitteesta? Eikö Jeesus nimenomaisesti jatkanut Vanhan testamentin profeettojen julistamaa köyhien puolustamista, siis leskistä, orvoista, pienistä ja onnettomista huolehtimiseen vaatimista? Eikö Jeesus köyhien ohi katsomisen ja tuhlailevaisuuden sijasta erityisesti kyseenalaistanut omaisuuteen tarrautumista, moittien väärällä tavalla rahoihinsa turvautuvia tuhlaajia ja köyhien edessä itsekkäitä hyväosaisia?
Mutta millaisen mittakaavan tuhlaamiseen päätyi evankeliumissa Maria? Jalkoihin kaadetusta tuoksuvoiteesta olisi Juudaksen mukaan saatu vuoden palkka. Vaatii kyllä aikamoisen reipasta tuhlailevaisuutta kaataa kuolevan miehen jaloille vuoden palkan arvoinen hajuste, jonka vaikutus on minuuteissa ohi ja tuoksukin katoavaista. Kuinka monen nälkäisen jokapäiväinen leipä tällä olisi saatu hankittua? Kuinka monta haavaa tällä olisi saatu parannettua?
Markuksen ja Matteuksen evankeliumeissa ei tässä kohdassa puhuta kierosta Juudaksesta, vaan yleisesti paheksijoista, jotka moittivat haaskausta Raamatun mukaan ”ankarin sanoin”. Kysymys ei ole siis pelkästään siitä, että Juudas olisi juoninut ja arvioinut omia varojen kavaltamismahdollisuuksiaan, vaan siitä, että Marian tuhlailevaisuus pöyristytti opetuslapsia yleisesti.
Vaikka Juudaksen sanat paljastavat meillekin tutun vääristelyn tavan – siis sen, että puemme ilkeytemme hyvyyden vaatteisiin, teemme paheista hyveitä ja koristelemme alhaiset tavoitteemme jaloiksi – silti tekee mieli ajatella, että Juudaksen kavaluudesta huolimatta hän on tässä pöyristymisessään aivan oikeassa.
***
Rakas seurakuntaväki,
palmusunnuntain evankeliumin synnyttämiin vaikeisiin kysymyksiin ja meidän ihmisen ymmärryksen ylittäviin haasteisiin on oikeastaan vain yksi vastaus.
Ja se vastaus on tämä: Palmusunnuntain evankeliumi ei lopulta kerro siitä, mitä ihminen tuhlaa Jumalan suuntaan, vaan mitä Jumala tuhlaa ihmisen suuntaan. Maria tuhlasi, koska oli kokenut Jumalan täydellisen rakkauden.
Öljy oli kallista. Mutta mihin suhteessa se oli kallista? Onko se sittenkään kallista, jos se suhteutetaan siihen, että Jeesus juuri oli herättänyt jo kerran kuolleen veljen elämään ja syömään samaan pöytään sisartensa kanssa? Onko se kallista, jos ajattelee, että Jumala itse on vierellä ja muuttaa läheisten ja koko oman elämän niin, että mikään ei ole enää kuten ennen? Onko se kallista, jos ajattelee, että tuo vieressä oleva vapauttaa minut kaikista kärsimyksistä, sairauksista, synnistä ja kuolemasta? Onko se kallista, jos ajattelee, että tuo voideltava onkin se, joka tarjoaa minulle ikuisen elämän täydellisessä taivaan riemussa?
Jos aavistaa Jumalan rakkautta, tulee tunne, että haluaa antaa kaikkensa. Koska tajuaa, että sittenkin Jumala antaa vielä paljon enemmän. Tuhlaajapoika kertoo tuhlailevasta ihmisestä, mutta paljon enemmän se kertoo tuhlailevasta Jumalasta – Hänestä, joka antaa aina uusia mahdollisuuksia niille, joilta tämä maailma ne kieltää, armahtaa kaikkein paatuneimmat, parantaa kaikkein sairaimmat ja vie taivaaseen kaikkein syntisimmät.
***
Meidän tehtävämme on palvella Jumalaa palvelemalla lähimmäisiämme. Seurata Jeesusta noudattamalla Hänen esimerkkiään, parantamalla sairaita, ruokkimalla nälkäisiä, vaatettamalla vähäisimpiä, auttamalla köyhiä niin lähellä kuin kaukanakin ja armahtamalla niitä ihmisiä, jotka eivät armoa tästä maailmasta löydä.
Mutta ennen kaikkea meidän tehtävämme on yhä uudestaan kääntää oma katseemme Kristukseen ja yrittää saada myös muut katsomaan Häneen. Siksi tämän maailman aterioiltamme on aina oltava tie taivaallisen leivän ääreen – siksi tuosta matalan kynnyksen ovelta ja tämän salin kahvipöydistä pitää olla tie alttarille, koska tämä katoamaton ruoka on parasta, millä ihmistä voidaan ravita.
Hyvät ystävät,
tämä tila ei ole vain uusi alku – tämä tila on muistutus siitä, että Jumala ei ole lopettanut työtään meidän keskellämme. Hän ei ole säästeliäs rakkaudessaan, vaan tuhlaa armoaan tänäänkin tänne, tähän taloon ja tässä talossa käyviin ihmisiin.
Tässä paikassa saa olla kuin Martta, joka palvelee. Tässä paikassa saa olla kuin Maria, joka ylistää. Tässä paikassa saa olla kuin Lasarus, joka on saanut uuden alun.
Katsokaamme siis näistä Hertsikan ristin ikkunoista levollisesti, iloisesti ja kutsuvasti maailmaan. Rakentakaamme rohkeasti. Rakastakaamme avokätisesti. Ja luottakaamme siihen, että Jumala tuhlaa täällä – Hän tuhlaa armoaan täällä tänään, huomenna ja jokaisena päivänä tulemiseensa asti.
Aamen.