Piispa Teemu Laajasalon saarna Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulun promootiojumalanpalveluksessa 22.5.2026 Temppeliaukion kirkossa
Sinä olet aina ollut minun apuni. (Ps. 27: 9)
Arvoisa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun johto, hyvät korkeasti oppineet kuulijat, hyvä juhlaväki, distinguished guests,
tänään on hieno juhlapäivä. Promootiojuhla muistuttaa yksilön sinnikkyydestä: tohtorin arvonimi on suuri saavutus, eikä sitä voi menettää. Promootiojuhla on myös osoitus yliopiston työstä: jotta ihmisistä voi tulla maistereita ja tohtoreita, tarvitaan hyvää opetusta, ohjausta, hallintoa. Tänään me juhlistamme siis koko yliopistolaitosta.
Edellisestä Kauppakorkeakoulun promootiosta on neljä vuotta. Silloin saimme muuten erittäin hyvän kolehdin ja lahjoitukset tuonne ulko-oven lippaisiin. Ajattelin, että kerron tämän teille. Ihan vaan koska talouden paradigmaanhan kuuluu kasvun ajatus. Niin me luotamme siihen tässäkin.
Hyvät ystävät,
yliopisto on merkki jalosta halusta ymmärtää ja kasvattaa, syventää ja sivistää tätä yhteiskuntaa ja tätä ihmiskuntaa.
Research is especially important in our age, when truth sometimes seems political, expertise experiential, knowledge relative. Academia’s striving to use all its expertise and thinking in analysing life is in itself a noble endeavour.
Research and the understanding upon which it is based require patience and courage – both of which are countercultural in our age. Its speed, impatience, freneticness and fanaticism challenge such virtues.
Peukalon painalluksen päässä on loputon määrä oikeaa ja väärää tietoa. On helpompaa avata provosoiva kolumni kuin kävellä yliopiston kirjastoon kahlaamaan tieteellistä tutkimusta. On helpompaa päteä kinastelemalla Twitterissä kuin pätevöityä seuraamalla akateemista tutkimuskirjallisuutta.
**
Yliopistoon kuuluu paitsi oppiminen myös oppineisuuden osoittaminen. On kilvoittelua suhteessa itseen ja on kilpailua suhteessa toisiin. Oppineisuutta mitataan – julkaisuja vertaisarvioidaan ja työnhakijoita ansiovertaillaan.
Päästäkseen siihen, missä olette tänään, edellytetään tämän ajan uusiomuotisanan mukaisesti kyvykkyyttä. Tarvitaan kompetenssia ja kvalifikaatiota, siis kykyä ja muodollista kykyä.
**
Tämän päivän psalmitekstissä, minkä veli Marie Augustin meille äsken luki, on yksi lause, joka tuntuu haastavan kykypuheen. Psalmin lause kuuluu: ”Sinä olet aina ollut minun apuni. (Ps. 27: 9)”.
Pronomini Sinä viittaa tässä Jumalaan, Jumalan apuun. Mutta miksi ihminen tarvitsisi Jumalan apua, jos hänellä on riittävästi kykyä? Kun ihmisellä on kompetenssia, eikö hänen voida ajatella saavuttavan asiat ihan itse.
It is perhaps the most educated who know how much the individual depends on help. Research doesn’t happen in a vacuum. Ideas require discussion. Insights are founded on previous generations’ work. The plethora of references in every dissertation is precisely the result of the fact that no one thinks on their own.
Jokaisen tutkinnon taustalla on opettajia, ohjaajia, läheisiä, kollegoita, rahoittajia, instituutioita – ja usein myös aivan ratkaisevilla hetkillä saatua apua.
Psalmin sana pysäyttää: ”Sinä olet aina ollut minun apuni.” Se ei vähättele ihmisen omaa työtä eikä saavutuksia. Päinvastoin. Psalmin ajatus on syvempi: ihminen voi olla lahjakas, ahkera ja määrätietoinen — ja silti koko ajan avun varassa.
Avun varassa olemista ei tarvitse ymmärtää kyvyttömyytenä. Se on pikemminkin realistinen kuva ihmisyydestä. Kukaan ei synny itseään varten eikä elä yksin omien voimiensa varassa.
**
Toisaalta, eikö kyvykkyyden saavuttaminen ja joksikin tuleminen ole juuri koko kasvatuksen ja sivistyksen idea? Eivätkö eri kieletkin suoraan sen osoita. Saksan kielessä kasvattamista tarkoittava sana erziehen liittyy vetämiseen ja venyttämiseen. Kasvatus on ihmisen kykyjen venyttämistä kohti sitä, mitä hän parhaimmillaan voi olla. Hyvä kasvattaja, ohjaaja tai professori saa venytettyä oppilasta ja opiskelijaa pidemmälle kuin hän omin avuin yltäisi. Yliopistolaitos on oikeastaan kykyjen venyttämislaitos. Mutta juuri siksi psalmin sana avusta on tärkeä. Jos ihminen ymmärtää itsensä vain kykynsä kautta, hänen arvonsa alkaa riippua onnistumisesta, venymisestä ja suorittamisesta.
Such competition related to one’s own ability is on the one hand inspiring and encouraging. The individual can stretch themselves in many things and exceed expectations. They can become anything. In the talks we give as parents that’s what we say to young children and perhaps even to first-year university students. You can become anything.
Avoimien mahdollisuuksien ääneen sanominen voi rohkaista venyttäytymään ja kurottautumaan yli omien rajojen.
**
Venymisen ja venyttäytymisen ajatus pitää sisällään kuitenkin myös toisen näkökulman. Se voi kertoa kasvavalle lapselle tai tohtoriopiskelijalle, että hän ei ole vielä tarpeeksi. ”Sinusta voi tulla mitä vaan”, voikin muuttua kuulijan mielessä sanoiksi: ”Et ole vielä riittävä.”
Erziehen-kasvatuspuheen toisena puolena onkin piiloajatus siitä, että ihminen ei riitä sellaisena kuin on juuri nyt, vaan hänen on tultava joksikin muuksi. Mitä, jos ei kykenekään saavuttamaan itselleen riittävää kykyä? Mitä, jos kykyä ei ole tai kyky ei venykään riittävästi?
**
Saksan kielessä on myös toinen kasvatusta kuvaavaa sana erziehen-sanan lisäksi. Se toinen sana on ”bildung”. Bildung sanan kanta on sanassa bild eli kuva. Bildung on kuvankaltaiseksi tulemista, mutta myös kuvankaltaisena olemista. Sillä viitataan Raamatun luomiskertomukseen ja ihmisen Jumalan kuvan kaltaisuuteen.
Bildung-ajattelussa ihminen ei ole vain itseään rakentava yksilö. Hän on myös vastaanottaja. Hän saa elämänsä, lahjansa, kykynsä ja mahdollisuutensa toisilta ihmisiltä ja lopulta Jumalalta.
The first thing becoming formed in the image of God tells us is that the goals of education, culture and science should be infinite. When we compare ourselves with God, we’re comparing ourselves with one who transcends all human limitations. And great things must be sought in education, culture and science. You have to strive to overcome obstacles that seem impossible. You have to strive to cross boundaries that seem eternal. You have to strive for things that seem beyond all human understanding.
Samalla tulee tiedostaa, että tavoitellaan Jumalan kaltaiseksi tulemista, ei Jumalaksi tulemista. Jumalan kaltaisuus tarkoittaa omien inhimillisten rajojen ymmärtämistä ja niiden hyväksymistä. Sen hyväksymistä, että tavoitellessamme suuria saatamme silti saavuttaa vain vähän. Sen ymmärtämistä, että kykymme on lahjaa ja lainatavaraa. Sen tajuamista, että viime kädessä ihminen on avun varassa.
Jos ajattelee kaikki kykynsä omaksi ansiokseen, saa se kuvittelemaan itsestään myös liikoja. Kaikkivoipaisuuden harha tekee tieteen tekijästä haavoittuvaisen. Hyvä tutkimuksen tekijä tunnistaa kykyjensä rajat. Moni meistä on saattanut tuoreena ylioppilaana ajatella olevansa viisaampi kuin vuosien tieteen tekemisen jälkeen. Mitä enemmän tietoa saavuttaa, sitä enemmän tiedostaa sitä maailmassa olevan.
**
Jumalan kuvan kaltaisuus tarkoittaa myös sitä, että ihmisen arvo ei ole mitattu hänen omassa kyvyssään, hänen omassa kompetenssissaan. Tässä salissa on monta, jotka tietävät, kuinka raakaa, raskasta ja raastavaa jatkuva akateeminen mittaaminen ja ponnistelu on ja millaisia kutsumustyön, uran, perheen ja mielen pettymyksiä ja tuhoutumisia yliopistolliset onnistumiset oheistuotteina synnyttävät. Jumalan kuvana jokainen ihminen on arvokas sellaisena kuin hän on. Ei sellaisena kuin voisi olla, vaan sellaisena kuin on. Ilman venymistä ja venyttämistä.
**
Dear academic guests,
You have the ability and expertise to change the world. On this day of celebration, I want to encourage you to strive for greatness. To have a broad vision and to look far into the distance. To be thankful for and rejoice in the gifts you have received.
Samalla rohkaisen teitä armollisuuteen, paitsi toisia kohtaan myös itseä kohtaan – siis sen kestämiseen ja siitä iloitsemiseen, että saa olla avun varassa. Luota siihen, että Jumalan kuvankaltaisuus toteutuu silloinkin, kun oma venyminen ei toteudu. Luota siihen, että Jumala näkee ihmisen Kristuksen kautta täydellisenä, silloinkin kun tämä maailma näkee vain keskinkertaisuutta. Luota siihen, että Jumala antaa ihmisille lahjojaan silloinkin, kun tämän maailman lahjat ovat loppuneet. Ja luota siihen, että Jumala haluaa antaa uusia mahdollisuuksia silloinkin, kun et enää edes itse usko niihin.
Psalmin sanat ovat vapauttavia akateemiselle ihmiselle: ”Sinä olet aina ollut minun apuni.” Ne muistuttavat, ettei ihmisen arvo lepää vain siinä, kuinka pitkälle hän kykenee venymään, vaan myös siinä, että hän saa pyrkiä, ponnistella ja venyä kannateltuna ja autettuna.
Aamen.