Piispa Teemu Laajasalon saarna kirkkoherra Kirsi-Marja Kosken virkaanasettamismessussa Askolan-Pukkilan seurakuntaan 19.4.2026 Askolan seurakunnassa
Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun karitsoitani.” Sitten hän kysyi toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” ”Rakastan, Herra”, Pietari vastasi, ”sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Kaitse minun lampaitani.” Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?”, ja hän vastasi: ”Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi: ”Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti: Kun olit nuori, sinä sidoit itse vyösi ja menit, minne tahdoit. Mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut, minne et tahdo.”
Näin Jeesus ilmaisi, millaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Sitten hän sanoi: ”Seuraa minua.” Joh. 21:15–19
Hyvä Askolan-Pukkilan seurakunnan juhlaväki, hyvät ystävät eri puolilta seurakuntaa, hyvä uusi kirkkoherra Kirsi-Marja,
tänään on seurakunnan juhlapäivä. Seurakunta on uusi, mutta seurakuntatyö näillä kulmakunnilla on satojen ja satojen vuosien sokkeleiden kannattelemaa. Se on hieno yhdistelmä, pääset hyvä kirkkoherra Kirsi-Marja aloittamaan jotain uutta, mutta saat rakentaa sitä vuosisatojen paikalliselle perustalle.
Virka, jota on kannettu ennen, siirtyy nyt uudelle kantajalle. Se tapahtuu kirkon yhteisen järjestyksen mukaisesti rukouksella ja kätten päällepanemisella. Ennen rukousta ja kätten päällepanemista virkaanasettamisessa on kuitenkin yksi erityinen piirre. Tänään tässä kirkossa esitetään kysymyksiä. Ei vain yhtä kysymystä, vaan monta. Kysymykset seuraavat toisiaan, ja jokaiseen niistä odotetaan vastausta.
Näin kirkko tekee näkyväksi sen, mitä kirkon virka on: siihen ei vain kutsuta, siihen ei vain astuta, siihen vastataan.
**
Hyvä juhlaväki,
kyllä Askolan-Pukkilan seurakunnassa ollaan viisaita ja taitavia. Nimittäin tämä juhlapäivä on valittu aivan erinomaisen osuvaan pyhään. Kun äsken kuuntelimme päivän evankeliumia, saatoimme huomata, että siellähän kerrotaan myös virkaanasettamisesta. Pietarin virkaanasettamisesta. Tuossa virkaanasettamisessa Jeesus kutsuu, koettelee ja antaa Pietarille tehtävän. Tuo virkaanasettaminen, mikä tapahtui pari tuhatta vuotta sitten Genetsaretinjärven rannalla, sisälsi myös toistuvia kysymyksiä virkaanasetettavalle – aivan kuten tänään täällä Askolassa.
Päivän evankeliumissa olemme Galileassa järven rannalla, ylösnousemuksen jälkeisenä aikana. Nämä ovat Jeesuksen seuraajien näkökulmasta aivan ihmeellisiä aikoja. Periaatteessa kaikki on jo tapahtunut – Jeesus on tuomittu, ristiinnaulittu, kuollut ja ylösnoussut, mutta opetuslasten on täytynyt olla hämmästyneitä ja pohtia, miten ihmeessä heidän pitäisi nyt elämäänsä jatkaa. Pitääkö kaiken koetun jälkeen nyt vain palata arkeen? Pietarin johdolla opetuslapset ovat todellakin palanneet arkeen – kalastamaan. Yö on kulunut työssä, ja aamu sarastaa.
Jeesuksen paikalle ilmestymisen ja ihmeellisen kalansaaliin jälkeen istuskellaan rannalla. Jeesus on valmistanut opetuslapsille aterian. Tilanne on yksinkertainen ja arkinen, mutta samalla täynnä merkitystä. Pietarin kanssa ei olla ensimmäistä kertaa hiilloksen äärellä.
Aterian jälkeen Jeesus kääntyy Pietarin puoleen. Hän pysähtyy hänen kohdalleen – ja alkaa kysyä. Ei vain kerran, vaan useamman kerran. Sama kysymys palaa yhä uudelleen. Ja joka kerta Pietari vastaa.
**
Rakkaat ystävät,
usein tuntuu, että asetelma on päinvastainen. Tuntuu, että me kyselemme Jumalalta, eikä Jumala meiltä. Kun hetkeksi pysähtyy, huomaa, että meidän elämämme on oikeastaan täynnä kysymyksiä. Joskus kysymyksemme ovat kirkkaita, mutta usein ne eivät taida olla valmiiksi muotoiltuja. Ne ovat arjen synnyttämiä ja kehittämiä – sekavia, kesken jääviä, välillä melkein sanattomia kysymyksiä.
Kun illalla istutaan kotona ja päivän työt on tehty, uutiset kertovat maailmasta, joka tuntuu etäiseltä ja silti pelottavan läheiseltä. Joku huolehtii läheisestään, joku miettii rahojen riittävyyttä, joku terveyttä, joku katsoo kalenteria ja ajattelee, ettei enää jaksaisi yhtään enempää. Joku toinen ei uskalla sanoa ääneen sitä, mikä painaa sydämessä. Ajatukset eivät ehkä kiteydy kirkkaiksi, mutta niistä voi tunnistaa kysymyssanoja; miksi, miten, mitä, kuinka.
Ja siinä, aivan tavallisessa hetkessä, sanattomien kysymystensä keskellä, ihminen huomaa olevansa pieni.
Silloin kysymykset eivät ole enää vain ajatuksia. Ne ovat huolta, pelkoa, kaipuuta ja toivoa. Elämä ei olekaan hallinnassa. Kaikkea ei voi ratkaista. Kaikkea ei voi ymmärtää.
Jaksanko minä tämän kaiken keskellä – vai olenko jo valmiiksi liian väsynyt huomiseen? Mitä minun elämästäni oikein tulee – onko tällä kaikella jokin suunta, vai kuljenko vain eteenpäin tietämättä, mihin olen menossa? Miksi tämä tapahtui – miksi juuri tämä asia, tämä menetys, tämä kipu tuli minun osakseni?
Onko Jumala todella olemassa – ja jos on, näkeekö hän minut tällaisena kuin olen? Onko kukaan lopulta minun puolellani – vai jääkö ihminen elämässään yksin?
Näitä kysymyksiä ei aina sanota ääneen. Mutta ne kuuluvat meille sydämemme äänessä.
**
Juuri tähän kohtaan kristillinen usko sanoo jotakin, joka kääntää näkökulman. Jumalan edessä asiat ovat toisin. Meidän kysymyksemme ovat rajallisia. Ne jäävät kesken, ne haparoivat, ne eivät aina osu oikeaan.
Mutta Jumalan vastaus ei ole rajallinen. Uskomme ei lopulta perustu siihen, mitä me osaamme kysyä Jumalalta. Vaan siihen, että Jumala puhuu meille.
Hän ei anna vain vastauksia. Hän antaa itsensä. Juuri siksi Raamatussa usein käy niin, että Jumala kysyy. Aadamilta kysytään: missä sinä olet. Kainilta kysytään: missä on veljesi. Profeetoilta kysytään: kenet minä lähetän. Ja järven rannalla Pietarilta kysytään. Ei siksi, että Jumala ei tietäisi vastausta. Vaan siksi, että ihminen tulisi kohdatuksi, löydetyksi ja vedetyksi takaisin yhteyteen.
Tästä näkökulmasta voimme ymmärtää, mitä siellä järven rannalla tapahtuu. Kristuksen kysymyksissä Pietarille on kolme tasoa: kutsu, koettelu ja tehtävän antaminen.
**
Ensimmäinen on kutsu.
Jeesus ei aloita työnkuvan piirtämisestä, ei tehtävistä, ei vastuista eikä vaatimuksista. Hän aloittaa sydämestä. Ja hän kysyy tätä Pietarilta – Pietarilta, joka oli luvannut eniten ja epäonnistunut syvimmin.
Siinä on päivän suuri evankeliumi: kirkon virkaan ei kutsuta moitteettomia, vaan armahdettuja. Virka ei perustu ihmisen omaan pyhyyteen tai onnistumiseen, vaan Kristuksen pyhyyteen ja Kristuksen onnistumiseen. Virka perustuu Hänen kutsuunsa. Ei siihen, että ihminen on valmis, vaan siihen, että Kristus toimii keskeneräisten kautta. Ja tämä ei koske vain virkaa. Se koskee meitä kaikkia.
**
Toinen kysymystaso on koettelu.
Jeesus kysyy uudelleen. Kysymys ei ole enää vain kysymys – se on kohtaaminen menneisyyden kanssa. Pietari muistaa, kuinka hän kielsi Jeesuksen – kolme kertaa. Hän muistaa yön, jolloin kaikki hajosi. Hän muistaa pihan, vieraat kasvot, epävarmuuden ja pelon. Hän muistaa, miten hän seisoi hiilloksen äärellä, lämpimän tulen lähellä, mutta samalla kaukana Jeesuksesta. Hän muistaa kysymykset, jotka tulivat nopeasti, ja vastaukset, jotka tulivat vielä nopeammin: en tunne häntä.
Ehkä kaikkein kipeimmin hän muistaa sen hetken, kun katse kohtasi – ja hän ymmärsi, mitä oli tehnyt. Nyt on taas hiillos. Nyt on taas kysymys. Mutta nyt ei ole yö vaan aamu.
Siksi kysymys sattuu. Ei siksi, että Jeesus haluaisi satuttaa, vaan siksi, että Jeesus parantaa juuri siitä kohdasta, joka on rikki.
Siinä hetkessä Pietari ei enää turvaudu itseensä. Hän sanoo: Herra, sinä tiedät kaiken. Se on riisuttu vastaus. Se on tosi vastaus. Kirkko opettaa, että ihminen ei pelastu sen varassa, mitä hän on, vaan sen varassa, mitä Kristus on. Ei sen varassa, missä minä onnistun, vaan sen varassa, missä Kristus onnistuu. Ei sen varassa, mitä minä tiedän, vaan sen varassa, että Kristus tietää.
**
Kolmas taso on tehtävän antaminen. Jeesuksen kysymyksillä on siis kolme tasoa: kutsu, koettelu ja sitten tehtävä.
Jeesus antaa virkaanasetetulle Pietarille tehtävän ja sanoo: ruoki, kaitse, hoida. Ei omia lampaita. Vaan Kristuksen lampaita. Tämä on viran lohtu ja raja. Lohtu siksi, että kaikkea ei tarvitse kantaa yksin. Raja siksi, että tätä ei tehdä itseä varten.
**
Rakkaat ystävät,
me elämme kysymystemme kanssa. Mutta me emme elä niiden varassa. Ratkaisevaa ei ole, mitä me kysymme Jumalalta. Ratkaisevaa on, että Jumala kysyy meiltä. Ja kaikkein ratkaisevinta on, että Jumala itse on vastaus.
Hyvä kirkkoherra Kirsi-Marja,
sinä saat tänään saman tehtävän kuin Pietari. Kun sinä olet tämän hienon seurakunnan paimenena, kulje tämän kulmakunnan teitä, sen kyliä ja koteja, pysähdy ihmisten rinnalle, kuuntele heidän kysymyksiään – niitä lausuttuja ja lausumattomia, niitä, jotka voi kuulla sanoista ja niitä, jotka voi aavistella sydämistä.
Ole läsnä siellä, missä elämä on haurasta, keskeneräistä ja rikkinäistä. Ole läsnä siellä, missä tarvitaan sellaisia uusia alkuja, mitä tämä maailma ei suostu enää antamaan. Ole läsnä siellä, missä on köyhiä, sairaita, pieniä ja pelokkaita.
Palvele ja rakasta heitä esikuvanasi Genetsaretinjärven rannalla oleva Kristus, joka kuuli, kohtasi, palveli ja ravitsi. Kanna heitä kohti sitä toivoa, joka ei perustu ihmisen varmuuteen, vaan siihen, että Kristus on vastaus.
Tänään tässä kirkossa kysytään ja vastataan. Kaiken ytimessä on kuitenkin tämä: ei ole lopulta ratkaisevaa, kuinka vahvasti ihminen vastaa, vaan se, että Kristus itse kysyy, kutsuu, lähettää ja kantaa.
Ja siksi me kaikki – sekä paimen että lauma – saamme elää Pietarin lailla Jumalan kaikkivaltiuden ja kaikkihyvyyden varassa: Herra, sinä tiedät kaiken.
Aamen.