KIRKKAUS

Piispa Teemu Laajasalon saarna Sipoon seurakunnan piispantarkastuksen messussa Sipoon kirkossa kynttilänpäivänä 8.2.2026 klo 10

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.
Luuk. 2:22–33

Hyvät sipoolaiset, rakas seurakunnan väki,

viimeisten viikkojen aikana joka kerta, kun olen piispantarkastuksen yhteydessä täällä Sipoossa vieraillut, aurinko on paistanut. Maisema on ollut kuin Sipoon kunnan matkailumainoksesta. Ja kyllä täällä kaunista onkin ollut – niin kaunista, että lähellä on ollut, että en olisi jo itsekin muuttanut tänne asumaan.

Kun sanon, että aurinko on paistanut, en puhu mistään yleisestä poutasäästä, vaan sellaisesta viime viikkojen talvisen pakkaspäivän valosta, joka valaisee ja häikäisee. Jos yhdellä laatusanalla pitäisi kuvata muutamien tammi-helmikuisten poutapäivien paistetta, sana olisi kirkas.

Tämän kynttilänpäivän evankeliumissa Jeesuksesta käytetään neljää eri nimeä. Hän on Voideltu, Hän on Pelastaja, Hän on Valo, mutta Hän on myös Kirkkaus. Vanha Simeon näkee kirkkauden, ”kirkkauden, joka loistaa.”

Pysähtykäämme tänään tähän sanaan. Kirkkaus. Kirkkaus voi tarkoittaa ainakin kolmea asiaa – häikäisevyyttä, tunnistettavuutta ja avoimuutta. Kirkkaus on siis häikäisevyyttä, tunnistettavuutta ja avoimuutta.

***

Hyvät seurakuntalaiset,

Vanhassa testamentissa Jumalan kirkkaus on usein häikäisevyyttä. Raamatun alkulehdiltä alkaen Jumalan kirkkaus ei ole pehmeä valo, vaan voima, joka ravistelee. Juuri ruotsiksi kuullussa kohdassa Mooses menee kallionkoloon suojaan Jumalan kirkkautta, hän menee suorastaan pakoon Jumalan kasvoja (2. Moos. 33: 18-23). Kohtaamme häikäisevän kirkkauden, Jumalan, joka on oikeastaan kirkkaudessaan liikaa ihmiselle.

Raamatussa kerrotaan, kuinka Herra laskeutuu Siinain vuorelle. Vuori tärisee, savu nousee kuin pätsistä, ukkonen jylisee ja salamat leimahtavat. Kansaa suorastaan varoitetaan lähestymästä. Jumalan pyhyys on todellista, eikä ihminen voi astua sen eteen kuin mihin tahansa (2. Moos. 19: 12–20). Erämaavaelluksen aikana ilmestysmaja valmistuu, pilvi peittää sen ja Herran kirkkaus täyttää tuon pyhäkköteltan niin, ettei edes Mooses voi mennä sisään (2. Moos. 40: 34-38). Ja kun Salomo aikanaan vihkii temppelin, sama tapahtuu: papit eivät pysty palvelemaan, koska kirkkaus täyttää paikan (1. Kun. 8: 11). Jesajan kirjassa (Jes. 6: 3) kerrotaan Herra Sebaotin pyhyydestä, joka ”täyttää kaiken maan”. Tuon kohdan me laulamme tänäänkin ehtoollisen alla Pyhä-hymnissä. Näissä kaikissa ja monissa muissa Vanhan testamentin raamatunpaikoissa Jumalan kirkkaus on ihmistä etäällä pitävää. Jumalan läsnäolo on jotain niin häikäisevän kirkasta, että vaikka se on täydellisen totuudellista, täydellisen hyvää ja täydellisen oikeaa, se on ihmiselle vaarallista ja pelottavaa.

Eikö rakkaat sanankuulijat ole niin, että tällainen häikäisevä kirkkaus voi tuntua myös joskus omassa arjessamme aivan maallisissa asioissa? En tarkoita nyt talviauringon kirkkautta Sipoon lumisilla pelloilla, vaan jotain sellaista totuudellista, mutta silmät ja sielun häikäisevää kirkkautta, joka pysäyttää elämän. Kyllä me tunnemme häikäisevän kirkkauden hetkiä omassa elämässämme. Se hetki, kun lääkäri katsoo vakavana silmiin ja sanoo sanat, joita me emme halunneet kuulla omasta tai rakkaamme terveydestä. Se hetki, kun tajuaa loukanneensa ihmistä, jota rakastaa, eikä mikään selitys enää auta. Se hetki, kun omat voimat talouden tai ihmissuhdeasioiden hoitamisessa loppuvat ja kaikki kulissit sortuvat. Tuolloin totuus on kirkas – ja kirkkaus on meille liikaa, se häikäisee.

Kirkon uskossa puhutaan lain tehtävästä. Joskus juuri häikäisevän kirkkauden kautta Jumalan pyhä tahto näyttää meille, millaisia meidän pitäisi olla. Se ei tee tätä kiusatakseen, vaan osoittaakseen meille totuuden, pelastaakseen harhasta ja painaakseemme meidät aika ajoin omavoimaisuudestamme rakkauden piiriin. Mutta nuo hetket itsessään voivat kirkkaudessaan tuntua armottomilta.

***

Hyvät sanankuulijat,

tämä kirkkauden kolmijaon ensimmäinen piirre eli häikäisevä kirkkaus ei ole se, mistä vanha Simeon päivän evankeliumissa varsinaisesti kiittää, riemastuu ja ylistää. Simeonille Jumalan häikäisevyys on nimittäin itsestään selvää, siitä ei tarvitse havahtua, kirkkoraamattukin luonnehtii vanhaa miestä jumalaapelkääväksi. Sen sijaan Simeon saa pitkään odotukseensa vastauksen, jossa Jumalan kirkkaus onkin häikäisevyyden sijasta tunnistettavaa – se on ihmissilmin nähtävää, kirkkautta ilman, että häikäisy sokaisee. Tästä Simeon puhkeaa kiitoslauluun. Mitä on tämä kirkkaus, joka on tunnistettavaa?

Häikäisevä kirkkaus täydentyy tunnistettavaksi ja selkeäksi kirkkaudeksi, kun temppeliin saapuu Jeesus; ihmiskasvoinen, ihmisen perheeseen ja ihmisten keskelle syntynyt kirkkauden Jumala. Kynttilänpäivän evankeliumi on hämmästyttävä siksi, että siinä Jumalan kirkkaus ei täytä temppeliä savulla, vaan mahtuu vanhan miehen käsivarsille. Simeon ei kaadu maahan kauhun vallassa, vaan ottaa lapsen syliin. Hän katsoo kasvoja, joissa Jumala on tullut ihmiselle tunnistettavaksi, tajuttavaksi. Jumala ei enää puhu jyrinänä vuorelta, vaan hengittää lapsen hengitystä. Se tarkoittaa, että Jumala on nähtävissä, kuultavissa ja kosketettavissa. Se, mikä ennen oli käsittämätöntä, saa nyt kasvot. Kasvot, joiden näkeminen ennen toi kuoleman, tuovatkin nyt elämän.

Simeon ei pitänyt sylissään vain lasta. Hän piti sylissään sitä, jota Raamattu myöhemmin kutsuu kirkkauden Herraksi (1. Kor. 2:8). Sama lapsi, jonka kädet olivat vielä pienet ja avuttomat, on Jumalan kirkkauden säteily, Jumalan olemuksen kuva ja siksi Kirkkaus itse.

Tämä tekee hetkestä käsittämättömän. Jumalan kirkkaus ei vain näy Jeesuksessa – se asuu hänessä. Tämä tekee evankeliumista niin mullistavan: se, jonka kirkkaus täytti Salomon temppelin niin, etteivät edes papit voineet seistä, makaa nyt ihmisen sylissä.

Ristillä tämä kirkkaus tulee kirkkaimmaksi. Siinä Jumalan rakkaus on puhdasta: Hän antaa itsensä niiden puolesta, jotka eivät pysty antamaan mitään takaisin. Juuri tässä on vanhurskauttamisen ihme. Meidät julistetaan kelvollisiksi Kristuksen tähden, ei siksi että meissä olisi kirkkaus, vaan koska Kristus on kirkas meidän puolestamme.

***

Kirkkaus voi siis olla paitsi häikäisevyyttä myös tunnistettavuutta. Kolmanneksi me kohtaamme kynttilänpäivän evankeliumissa sellaisen kirkkauden, joka on avoin.

Kirkas taivas on avoin. Kirkkaalla säällä taivas on sellainen, ettei mikään peitä näkyvyyttä. Mitään ei ole edessä – pilvet puuttuvat. Vanha Simeon puhkeaa kiitoslauluun, koska Kristus itse on sylissä, ihmisen ja Jumalan välillä ei ole matkaa – tie on avoin, tie on saavutettava; nykykielellä esteetön.

Kristuksen työ ei jää siihen, että Jumala tulee tunnistettavaksi. Hän myös poistaa sen, mikä oli välissä. Synti, häpeä ja pelko ovat kuin pilviä Jumalan ja ihmisen välillä.

Avoimuus tai esteettömyys tarkoittaa sitä, ettei ihmisen tarvitse ensin korjata itseään kelvatakseen. Se tarkoittaa, että kasteessa Jumala ottaa ihmisen omakseen ennen kuin tämä osaa tehdä mitään. Se tarkoittaa, että ehtoollisessa Kristus antaa ruumiinsa ja verensä syntiselle ihmiselle sellaisena kuin tämä on. Se tarkoittaa, että rukouksessa saa tulla Jumalan eteen myös silloin, kun sanat ovat sekavia tai puuttuvat kokonaan. Jumala sitoo armonsa näkyviin välineisiin, jotta yksikään ei jäisi epävarmaksi. Pelastus ei riipu meidän tunteistamme tai meidän onnistumisistamme, vaan Jumalan lupauksesta.

Kristuksessa Jumala ei ole enää kaukana tavoittamattomissa. Hän on lähellä, kiinni meissä, eikä mikään ole välissä.

***

Rakkaat sipoolaiset,

Kynttilänpäivän Kristuksen kirkkaus ja sen eri puolet oikeastaan yhdistyvät tässä Sipoon kirkon kauniissa alttaritaulussa – taulussa, jonka aihe ja maalausversiot siitä löytyvät kymmenistä suomalaisista kirkoista: Tulkaa minun tyköni (Matt. 11: 28-30).

Katsokaa tuota alttaritaulua. Kristus seisoo kädet avoinna ja sanoo: “Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.” Se kuulostaa kutsulta lähtemiseen ja liikkeeseen. Mutta kynttilänpäivän evankeliumi paljastaa jotakin syvempää. Ennen kuin yksikään väsynyt ihminen ehti lähteä Kristuksen luokse, Kristus itse oli jo tullut meidän luoksemme. Hän, kirkkauden Herra, oli seimessä, temppelissä ja ihmisten keskellä heti. Jumala oli tehnyt matkan ensin.

Tämä on armon salaisuus. Se, joka kutsuu, on itse astunut alas. Se, joka pyytää luokseen, on itse ensin tullut luokse. Tämä ei ole suoritus. Tämä ei ole hengellinen matka. Tämä on vastaus siihen, että Jumala on jo ylittänyt välimatkan.

Häikäisevä kirkkaus näyttää, että Jumala on kaikkivaltias ja me olemme pieniä.
Tunnistettava kirkkaus näyttää, että Jumala on lempeä, armahtava ja ihmiskasvoinen.
Avoin kirkkaus näyttää, että Jumalan ja ihmisen välissä mitään ei ole välissä.

Alttaritaulun Kristus ei osoita sormella tietä kaukaisuuteen. Hänen kätensä ovat auki, koska Hän on jo keskellämme – lupaamassa loistoa, lepoa ja lohdutusta.

Sama kirkkaus, joka kerran täytti vuoren, ilmestysmajan ja temppelin, täyttää tänään Sipoon kirkon kuutiot ja alttarille tulevien ihmisten sydämet – kirkkaus tulee Sanassa korviimme ja sakramentissa sydämiimme. Jumala ei odota meitä perillä – Hän kohtaa meidät matkalla.

Loistakoon Kristuksen kirkkaus arjessasi.

Kantakoon taivaan toivo kuormissasi.

Rohkaiskoon Jumalan läsnäolo askeleissasi – tänä juhlapäivänä ja kaikkina tulevina päivinä.

Aamen.