Kirkkoherra Esa Lahtisen virkaanasettaminen ja saarna Karjaan kirkossa 14.10.2001

Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” (Matt. 22:34-40)

Rakkaat Karjaan suomalaisen ja Pohjan suomalaisen seurakunnan jäsenet, hyvät ihmiset

Tavallisesti kirkkokansaa puhutellaan seurakuntalaisiksi, sisariksi ja veljiksi Kristuksessa tai jollain muulla hyvällä hengellisellä nimityksellä. Nyt kuitenkin halusin käyttää sanoja ”hyvät ihmiset”. Tähän on syy, joka nousee päivän evankeliumista.

Evankeliumi sisältää ns. rakkauden kaksoiskäskyn. Sen ensi osa kuuluu: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.” Toinen osa käskee: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Varsinkin jälkimmäinen käsky on jokaiselle ihmiselle ymmärrettävä. Ei tarvitse olla kristitty ymmärtääkseen, että lähimmäistä on rakastettava niin kuin itseään. Käsky on sama kuin ns. kultainen sääntö: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.”

Vaikka me ihmiset ymmärrämme lähimmäisen rakastamisen vaatimuksen, me emme ole kovin taitavia toteuttamaan sitä. Miten usein suhteet toisiin ihmisiin tulehtuvat, kun emme osaa tehdä sitä, minkä sydän periaatteessa myöntää oikeaksi? Ja kääntäen: miten paljon hyvää lähipiirissämmekin tapahtuisi, jos noudattaisimme lähimmäisenrakkauden käskyä?

Viime viikot ovat osoittaneet, että oikeudenmukaisuuden ja rauhan periaatteet uhkaavat luhistua myös maailmanlaajuisesti. New Yorkin terroriteko hätkähdytti häikäilemättömyydellään. Väkivalta tuli pohjoisen ja hyvinvoivan elämänmuodon keskelle. Nopeasti syntyi kansainvälinen yhteisymmärrys siitä, että syylliset on saatava vastuuseen teoistaan. Keskenään erilaiset kansat, katsomukset ja uskonnot asettuivat yhdessä vastustamaan terroria. Yhdistyneet Kansakunnat oikeutti Amerikan Yhdysvallat puolustuksellisiin sotilastoimiin terroristien kiinni saamiseksi.

Runsaan viikon jatkuneet pommitukset Afganistaniin antavat aiheen miettiä oikeutetun sodan vanhoja periaatteita. Niitä on ainakin kuusi: 1. Vain laillisella esivallalla on oikeus ryhtyä sotilaalliseen voimankäyttöön. 2. Vain puolustussota voi olla oikeutettu. 3. Sotilastoimiin voidaan turvautua vasta viimeisenä keinona, sitten kun kaikki muut keinot ovat osoittautuneet tuloksettomiksi. 4. On oltava todennäköistä, että voimankäytöllä saavutetaan asetettu päämäärä, rauhan ja oikeudenmukaisuuden toteutuminen. 5. Sotatoimet eivät saa kohdistua siviileihin. 6. Voimakeinojen on oltava mahdollisimman rajoitettuja.

Afganistaniin kohdistuneet voimatoimet näyttävät täyttävän osan oikeutetulle sodalle asetetuista edellytyksistä. Yhdistyneitä Kansakuntia voidaan tietyssä mielessä pitää laillisena esivaltana. Toimien tarkoituksena on puolustautuminen. Siviilit on pyritty jättämään toimien ulkopuolelle. Pommitusten laajuus ja jatkuminen pakottavat kuitenkin kysymään, onko osa oikeutetun sodan edellytyksistä sivuutettu.

Vakavin kysymys koskee siviilien kohtaloa. Lauantaiaamun Helsingin Sanomat kertoi, että ”nälkäkuolema uhkaa jopa kuutta miljoonaa afgaania”. Uutisen lukeva muistaa mielessään toisen kuutosella alkavan luvun, kuusi tuhatta uhria Yhdysvalloissa. Jos me oikeutetusti tyrmistymme ja tuomitsemme New Yorkin terrori-iskun, on meidän sitä enemmän herättävä, kun kuulemme kuutta miljoonaa siviiliä uhkaavasta kriisistä.

Lähimmäisen rakkauden vaatimus ei ole vain ihmisten lähipiiriä koskeva periaate, vaan se ulottuu kaikkeen yhteiselämään, myös koko ihmiskunnan elämään. Maapalloistuminen on tuonut kaukaiset lähimmäiset meidän koteihimme. Emme voi unohtaa vastuutamme niistä lähimmäisistä, jotka eivät voi elää niin kuin me elämme. Rakastammeko lähimmäistä niin kuin itseämme? Pidämmekö omaa kärsimystämme tärkeämpänä kuin kaukana olevien? Ulottuuko lähimmäisenrakkautemme vain lähipiiriin?

Rakkauden kaksoiskäskyn ensimmäinen osa vaatii meiltä rakkautta Jumalaan. Rakastammeko me Jumalaa ”koko sydämestä, koko sielusta ja mielestä, yli kaiken, enemmän kuin mitään muuta?

Oikeastaan jokainen ihminen ymmärtää myös tämän käskyn alkuosan. Jokainen ihminen hakee omassa elämässään turvaa, joka olisi omia voimia suurempi. Jokaisella ihmisellä on joku jumala. Tässä mielessä ei ole ateisteja, vaan kaikki uskovat johonkin jumalaan. Tämä jumala voi olla joku ylevä periaate, se voi olla oma minä, raha, maine, työ, puolue tai joku aate.

Kun Jeesus puhuu Jumalan rakastamisen vaatimuksesta, hän puhuu siitä, kohdistuuko rakkautemme ja uskomme oikeaan Jumalaan vai vääriin omatekoisiin jumaliin.

Tässäkin joudumme miettimään sekä omaa lähipiiriämme että maailmanlaajuista yhteisöä. Ihmisen kiusaus on, että hän alkaa käyttää Jumalaa tai omia jumaliaan sellaisiin tarkoituksiin, jotka ovat oikeastaan jumalanvastaisia. Jos terroriteot oikeutetaan Allahin nimeen vetoamalla, silloin uskontoa ja jumalaa käytetään väärin. Myös me kristityt joudumme kysymään itseltämme, olemmeko käyttäneet Jumalaa itsekkäiden etujen ja väärien päämäärien ajamiseen. Omakaan historiamme ei ole puhdas.

Oikea Jumalan rakastaminen merkitsee sitä, että me tunnustaudumme olevamme Jumalasta ja hänen armostaan riippuvaisia. Rakkauden käsky antaa kyllä meille ohjeen, neuvon ja käskyn, mitä meidän tulee tehdä. Mutta samalla se osoittaa, että me olemme monella tavalla poikenneet Jumalan tahdosta. Olemme etsineet omia jumalia ja unohtaneet lähimmäisen.

Emmekö siis palaisi Jumalan luo, sen Jumalan luo, joka armahtaa katuvan ja antaa anteeksi hänen luokseen tuleville. Kristillinen seurakunta on olemassa sitä varten, että täällä kohtaamme anteeksiantavan ja armahtavan Jumalan.

Rakas Esa, hyvä uusi Karjaan ja Pohjan suomalaisten kirkkoherra. Sinä olet pappina jo kauan ollut mies, joka ymmärtää ihmisen hädän ja tarpeet. Toimintasi diakoniatyössä ja työttömien parissa on antanut sinulle herkkyyttä tunnistaa ihmisten ahdistuksia. Sinulla on malttia, rauhallisuutta, kykyä kuunnella ja asettua ihmisten rinnalle. Osaat olla ihmisenä ihmisen rinnalla. Sinä tiedät myös, että rakkauden kaksoiskäskyn molemmat puolet kuuluvat erottamattomasti yhteen. Sanoihan Jeesuskin erikoisella tavalla, että kumpikin käskyn osa on tärkeä. Suurin käsky on rakastaa Jumalaa ja toinen ”yhtä tärkeä” on lähimmäisen rakkauden vaatimus. Kun teet työtäsi niin Karjaan kuin Pohjan ihmisten hyväksi, pidä Jumala ja lähimmäinen yhdessä. Silloin sinä itsekin saat siunauksen työhösi. Hyvä Jumala olkoon sinun kanssasi joka päivä.

Eero Huovinen