Piispa Teemu Laajasalon saarna Tuomasmessussa Mikael Agricolan kirkossa helluntaina 8.6.2025 klo 18

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani – mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.
Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.”
Joh. 14:23–29

Hyvät helluntaijuhlan viettäjät, rakas tuomasmessuväki,

miettikääpä, kuinka usein me sanomme vieraallemme: “Ole kuin kotonasi.” Se on ystävällinen ja kaunis lause. Lause on tarkoitettu kohteliaisuudeksi ja vieraanvaraisuuden osoitukseksi. Mutta ollaanpa hetki rehellisiä: emmehän me oikeasti halua, että vieras on täysin kuin kotonaan.

Emme me halua, että hän levittää sukkansa olohuoneen pöydälle.
Emme me toivo, että hän kaivaa jääkaapista eilisen makaronilaatikon ja haarukoi ruokaa suoraan vuoasta. Emme me odota, että hän ottaa päiväunet meidän sängyssämme ja laittaa meidän yöpukumme päälle ja syö sipsejä pikkutorkkujen jälkeen päiväpeitteemme päällä. Emme me ajattele, että hän siirtää huonekalut uusille paikoille, koska tämä ”meidän yhteinen olohuoneemme” voisi hyötyä vähän feng shuista.

Me sanomme: “Ole kuin kotonasi.” Mutta me tarkoitamme: “Ole rennosti” tai ”Tunne olosi kotoisaksi.”

**

Tänään – helluntaina – me pysähdymme evankeliumin sanoihin, joissa ei ole kyse small talkista tai kohteliaisuudesta.

Kuunnelkaapa, mitä Jeesus sanoo tuossa äsken luetussa päivän evankeliumissa: “Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen.” Jäämme asumaan hänen luokseen. Keskitytään tänään tähän. Mitä tarkoittaa: ”Jäämme asumaan hänen luokseen.”

Missä tilanteissa me puhumme siitä, että joku jää toisen luokse asumaan? Äiti jää sairaan lapsen luo. Poikaystävä jää tyttöystävän luokse. Ikääntynyt isä muuttaa aikuisen lapsensa kotiin. Sota laittaa ihmiset jakamaan kotinsa pakolaisen kanssa. Uusperheessä päätetään vihdoin muuttaa saman katon alle. Läheinen ystävä tarvitsee yöpaikan, ja jääkin muutamiksi päiviksi.

Joskus sanotaan leikillään, että joku “muutti meille asumaan” sen jälkeen, kun jätti vain hammasharjan kylppäriin. Toisinaan joku jää asumaan luokse vain siksi, että yksinäisyys käy liian raskaaksi. On opiskelijoita, jotka jakavat kodin säästösyistä, mutta löytävät elämänmittaisen ystävyyden. On eronnut, joka palaa vanhempiensa luo asumaan. Ja joskus joku jää kuolinvuoteen viereen viimeisiksi päiviksi tai viikoiksi – asumaan rakkaimpansa luona loppuun asti.

Sanalla asuminen on erityinen paino. Se ei ole vierailua. Kun Jeesus sanoo, että Jumala jää asumaan luoksemme, hän ei puhu ohimenevästä hetkestä.

**

Hyvät ystävät,

mitä se tarkoittaa, että Jumala jää asumaan meidän luoksemme? Se tuntuu ihmeelliseltä. Hurskaissa puheissa tai rukouksissa siihen usein viitataan ja virsirunoilijatkin siitä kirjoittavat – vaikkapa virsissä 119, 305 ja 548 – mutta mitä se tarkoittaa? Mitä se tarkoittaa, että Jumala jää asumaan meidän luoksemme?

Se tarkoittaa ainakin kolme asiaa: pysymistä, paljastumista ja perillepääsemistä. Siis pysymistä, paljastumista ja perillepääsemistä.

Ensinnäkin: se tarkoittaa pysymistä. Jumala ei käy, Hän sananmukaisesti jää. Me kaikki tarvitsemme pysyvyyttä. Erityisesti silloin, kun elämä horjuu. Lapsi pelkää ensimmäistä yötä uudessa kodissa. Vanhus herää yksin sairaalassa. Läheinen sairastuu. Kriisi rikkoo perheen. Juuri silloin pysyvä rakkaus on kallisarvoisin: se, joka ei lähde. Se, joka sanoo: “Minä olen tässä. Tapahtui, mitä tahansa, minä olen tässä.”

Jumala sanoo sen meille. Hän ei ole vieras, joka käy silloin kun kaikki sujuu. Hän ei häviä näkyvistä, kun epäonnistumme. Hän jää. Jeesuksen sanat tässä evankeliumissa eivät ole vain runollista kuvaa – ne ovat lupaus: Jumala tulee ja jää asumaan kristityn luokse.

Kirkon historiassa monet ovat pohtineet tätä kysymystä ja miettineet, mitä se Jumalan pysyvä oleminen luonamme voisi tarkoittaa tai miltä se voisi tuntua. Olemmeko me edes tietoisia siitä, että Jumala todella on meissä läsnä? Usein meidän ajatuksemme Jumalasta ovat kuin haaleita valokuvia jostain kaukaa. Mutta Jumala ei ole kaukana. Hän ei odota jossain korkeuksissa, että kutsumme Hänet alas. Hän on jo tässä. Hän on meissä, meidän luonamme. Jumala on luonamme pysyvästi ja lähellä.

Jeesus lupaa meille Pyhän Hengen, joka jää – kirkastaen Kristusta ja toimien Jeesuksen puolustustehtävissä, toisessa aallossa. Pyhä Henki tarkoittaa sekä lohduttajaa että puolustajaa – sitä, joka kulkee vierellä, kuiskaa, neuvoo. Hän ei lähde, kun epäonnistut. Hän ei poistu, kun rukoilet väärin. Hän ei unohda, kun sinä unohdat. Hän jää.

Helluntain evankeliumin sanat ”jäämme asumaan hänen luokseen” tarkoittavat siis ensiksi luonamme pysymistä.

**

Toiseksi: sanat tarkoittavat paljastumista. Kun joku jää luoksesi asumaan, sinut nähdään kokonaan. Me kaikki tiedämme, että asuinkumppani näkee enemmän kuin satunnainen vieras. Hän näkee sinut aamulla ilman suodattimia. Hän kuulee kiukun, väsymyksen, pahan mielen. Silti hän jää.

On nuori, joka pelkää paljastaa uskovansa. On vanhus, joka ei enää muista Raamatun kohtia. On isä, joka huutaa lapselleen ja katuu sitä heti. On opiskelija, joka epäilee koko uskoa. On ihminen, joka ajattelee, että juuri hänen elämässään on liikaa sotkua, liikaa syntiä, liikaa epäonnistumisia.

Mutta juuri näihin paikkoihin Jumala jää. Hän ei pelkää likaisia nurkkia. Hän ei lähde, kun huomaa, ettet ole valmis.

Jumalan armo ei ole siivouspalvelu, joka käy, kun elämä on jo kunnossa. Armo on Jumalan läsnäoloa juuri silloin, kun elämämme, asumuksemme ja sydämemme ovat likaisia. Meidät vanhurskautetaan ei siksi, että olisimme moitteettomia, vaan siksi, että Kristus itse asuu meissä.

Pyhä Henki jää asumaan meihin juuri siksi, että Jeesus ei ole enää fyysisesti läsnä – niin kuin kirkkoisät sanovat, se mahdollistaa Hengen syvemmän työn. Pyhä Henki muistuttaa meitä Jeesuksen sanoista, ohjaa ja opettaa. Ja kun me yritämme vilpittömästi vastata Hänen innoitukseensa – vaikka kompastellen – sydämemme täyttyy rauhasta. Se ei ole kepeä maailman rauha, vaan ristin ja kilvoittelun rauha. Sen rauhan Kristus itse omilleen lupasi.

Jeesuksen lupaus Jumalan jäämisestä luoksemme asumaan tarkoittaa siis pysymistä ja paljastumista.

**

Kolmanneksi ja viimeiseksi se tarkoittaa myös perillepääsyä. Perillepääsy on kokemus, joka syntyy, kun avaat kodin oven pitkän matkan jälkeen. Kun näet tutut esineet. Kun huomaat, että kukaan ei kysy “missä olet ollut”, vaan sanoo: “Tervetuloa.”

Tämä on Jumalan luonasi asumisen lahja: et ole enää matkalla hyväksyntään. Sinä olet jo siellä. Jeesuksen ristissä sinut on armahdettu. Olet perillä jo nyt – Hänen armossaan. Martti Luther sanoi, että Jumala tekee meistä pyhiä asumalla meissä. Me emme tule pyhiksi ensin, jotta Hän voisi muuttaa – vaan juuri asumalla luonamme Hän pyhittää meidät. Armo on ensin. Asuminen on lahja.

Jumalan asuminen meissä on myös lupaus tulevasta kodista. Se on ennakkoa siitä, että kerran saamme asua vastavuoroisesti täysin Hänen luonaan. Taivaan kodissa. Pyhä Henki on kuin vakuus, ennakko-osuus tulevasta ilosta. Jumalan asunto ei katoa kuolemassa – se syvenee. Hän, joka on ollut meissä täällä, on meitä vastassa siellä.

**

Hyvä ja rakas tuomasmessuväki,

helluntain iloinen lupaus meille ihmisille on, että Jumala ei etsi hotellihuonetta. Hän ei kaipaa viikonloppuasuntoa sydämessäsi. Hän ei harrasta lyhytvuokrausta arkipäiviä varten. Jumala haluaa kodin.

Ei vain hetkeksi, ei vain kasteen jälkeisen uuden elämän alkuvaiheiksi, ei vain nuoruuden innon ajaksi, ei vain silloin kun jaksat uskoa vahvasti. Hän haluaa jäädä – juuri sinun luoksesi.

Hänen muuttolaatikoissaan saapuvat armo ja rauha.

Rakkaat kristityt,

muistakaa siis tänään helluntaijuhlapäivänä ja kaikkina tulevina päivinä nämä lupaukset.

Jumala ei lähde luotasi, kun sinä et jaksa. Hän ei pakkaa tavaroitaan, kun sydämesi on sekaisin. Hän pysyy.

Jumala ei pelästy, mitä luonasi paljastuu. Hän ei peräänny, vaikka elämäsi ei ole valmis. Hän näkee sinut paljaimmillaan – ja rakastaa sinua – ei siitä huolimatta, vaan juuri sen tähden.

Jumala luonasi olet jo päässyt perille. Jo tässä elämässä. Ja Jumala luonasi kantaa sinut vielä kerran Hänen luoksensa – Hänen kotiinsa, taivaan ihmeellisiin asuntoihin. Ja sinä saat asua siellä. Olla kuin kotonasi. Sananmukaisesti ja ikuisesti.

Aamen.