Piispa Teemu Laajasalon saarna ensimmäisenä adventtina 30.11.2025 klo 10 Paavalin kirkossa
Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.”
Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: ”Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?” He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:
– Hoosianna!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
Siunattu isämme Daavidin valtakunta,
joka nyt tulee!
Hoosianna korkeuksissa!
Mark. 11:1–10
Hyvät sanankuulijat, rakkaat seurakuntalaiset,
Yli 25 vuotta sitten harrastin tutkimusta soveltavasta etiikasta ja minulla oli mahdollisuus päästä tapaamaan yhtä alan huippututkijaa, professoria, joka oli vierailevana tutkijana tuolloin Jerusalemissa. Olin lähtenyt matkalle nopeasti enkä ollut muistanut ottaa mukaan mitään tuliaista.
En halunnut olla moukka ja mennä tapaamiseen tyhjin käsin ja pohdin kuumeisesti, mitä ihmettä voisin hankkia hänelle – jotain, joka olisi pieni ja sopiva kiitos tapaamisestamme. Olennaista tietenkin oli, että hankkisin jotain, mikä liittyisi jotenkin Suomeen. Jerusalemin turistimyymälöistä ei meinannut löytyä mitään, minkä edes etäisellä tavalla voisi väittää viittaavan Suomeen.
Pitkän etsimisen jälkeen löysin paikallisen supermarketin hyllystä jotain, missä luki Finland. Löysin Finlandia-vodkapullon. Se oli sellainen perinteinen Tapio Wirkkalan suunnittelema pullo, jossa oli aimoannos suomalaista suunnittelukauneutta, mutta myös aimoannos alkoholia. Marketin käytävällä mietin tuskastuneena, millaisen ensivaikutelman annan, jos vien pullon tiukkaa viinaa tuliaiseksi. Toisaalta pohdin, mikä ensivaikutelma syntyy, jos menen tyhjin käsin. Kun muita ideoita ja vaihtoehtoja ei syntynyt, päädyin hankkimaan pullon.
Laitoin sen tyylikkääseen kartonkikassiin ja kirjoitin mukaan kauniin kortin. Kun tapaamisemme alkoi, pidin kassia vasemmassa kädessä ja kättelin oikealla. Professori sanoi, että hän on todella otettu, että voimme nähdä juuri tänään. Kiitin kovasti kauniista sanoista. Professori totesi vielä erikseen, että tämä päivä on todella erityinen päivä. Kiitin ja juuri kun ojensin lahjakassiani, jossa Finlandia-pullo oli, hän jatkoi, että tämä on erityinen päivä, koska hän on juuri tänään ollut päivälleen kymmenen vuotta raittiina.
***
Hyvät ystävät,
me kaikki tiedämme, miten paljon ensivaikutelmat vaikuttavat. Ja miten ikimuistoisia ne joskus ovat. Amerikkalaiset ihmissuhdeoppaat ovat kautta aikojen opettaneet, että ”you don’t get a second chance for the first impression”. Eli ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. On työhaastatteluja, joissa kolme ensimmäistä sekuntia tuntuvat ratkaisevan enemmän kuin koko ansioluettelo. On tapaamisia, joiden kulku varmistuu sillä hetkellä, kun toinen katsoo silmiin – tai ei katso. Ja on kohtaamisia, joissa jokin aivan pikkuasia jää ikuisesti mieleen.
Hyvässä hotellissa kaikkein tärkeimmät ensivaikutelmat syntyvät ulko-ovella tai vastaanottotiskillä. Vaikka huone olisi loistava ja aamiainen erinomainen, ihmiset arvioivat koko kokemuksensa sillä perusteella, miten heidät vastaanotettiin aulassa. Me vanhemmat opetamme lapsillemme, kuinka tärkeää on tervehtiä uudessa tilanteessa selkeästi, esittäytyä iloisesti, katsoa kirkkaasti silmiin, puristaa kättä sopivasti ja kuunnella.
Ensivaikutelma virittää sävellajin. Se näyttää suunnan. Se kertoo, mitä on tulossa.
Hyvät ensimmäisen adventin viettäjät,
kun Jumalan Poika saapuu kaupunkiin, millaisen ensivaikutelman hän antaa?
Olemme monet tulleet tänään aloittamaan uutta kirkkovuotta nimenomaisesti laulamalla Hoosiannaa. Joku on kertonut menevänsä hoosianna-kirkkoon. Hoosianna on virsikirjan ensimmäinen virsi. Se on koko uuden kirkkovuoden ensivaikutelma – se antaa sävellajin ja värin koko vuodelle.
Kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin, ihmiset näkivät jotakin, mitä he eivät olleet odottaneet. Ei sotilaallista näyttävyyttä, ei hevosta eikä aseistettua saattuetta, vaan laina-aasi, aasinvarsa, johon oli tartuttu oikeastaan lennosta. Ei valtaapitäviä tai mahtimiehiä, vaan kansa ja lapset. Ja kaiken edellä ja keskellä kajahti Hoosianna.
Hoosianna-huudahdus on ihmisten ensivaikutelma Jeesuksesta. Se on kolmisävyinen totuus, jossa ilo, avunhuuto ja tunnustus soivat yhtä aikaa. Näistä kolmesta alkaa myös meidän adventtimatkamme ja koko uusi kirkkovuosi. Siis ilosta, avunhuudosta ja tunnustuksesta.
Ensiksi Hoosianna on iloa – siis kiitosta ja ylistystä. Pysähdytään ensin iloon.
Meille Hoosianna-laulu on usein ennen kaikkea kiitoksen ja ylistyksen laulu. Se avaa ja valaisee joulun ajan kuin ensimmäinen kynttilä pimeyden. Se on duuria. Se on nousua. Se on valoa. Sillä on marssimainen rytmi, jossa sävelet nousevat kuin portaat ylöspäin. Siinä on voimaa, joka nostaa mielen ja kohottaa sydämen. Rytmi ja sävelnousu tuntuvat kehossa asti, murheellinen tai murtunut mieli nousee intervalli kerrallaan – Hoosianna on meille toivon laulu: askel kevenee ja hengitys syvenee.
Myös Jerusalemissa kansa iloitsi, koska he odottivat Messiasta. He elivät vieraan vallan alla ja kaipasivat vapauttajaa. Heidän edessään oli nyt Daavidin poika, lupauksen täyttäjä. Palmunlehvien heilutus oli voiton juhlan ele, ja vaatteiden levittäminen tien päälle oli kuninkaan vastaanoton merkki. He juhlivat, koska ajattelivat: nyt Jumalan lupaukset ovat tulossa todeksi.
Myös me saamme tänään iloita, kiittää ja nauraa nauravien kanssa. Ensimmäisenä adventtina on lupa tuntea, että hyvää voi olla tulossa. Että valo voi löytyä. Että Jumalan lupaus voi koskettaa juuri meitä.
Mutta juuri tässä ilossa toteutuu raju käänne. Sillä Hoosianna ei pohjimmiltaan ole ensisijaisesti kiitoksen laulu. Se on hätähuuto.
***
Hoosianna tarkoittaa: pelasta, auta – auta nyt heti. Se on hätähuuto, joka nousee silloin, kun ihminen tietää, ettei hän selviydy yksin. Ja juuri sellaista Hoosiannaa Jerusalemin kansa huusi: heillä oli tarve, ei vain juhlan syy.
Hoosianna onkin samanaikaisesti kiitos ja pyyntö. Meillä jokaisella on oma hoosiannamme. Ei vain se, joka kaikuu tänään lauluna, vaan se, joka soi tänään sydämessäsi. Se hoosianna-huuto syntyy, kun ihminen herää yöllä huolen alle. Kun perheenjäsen etääntyy. Kun työ tai opinnot tuntuvat ylivoimaisilta. Se on totta, kun nuori miettii, riittääkö hän mihinkään. Kun keski-ikäinen pelkää uupumisen vievän loputkin voimat. Kun vanhus tuntee yksinäisyyden painon tai pelkää, ettei huominen kanna.
Hoosianna on se sisäinen lause, joka pyytää ja anelee pelastusta: auta nyt, minä tarvitsen sinua. Auta nyt, minä tarvitsen sinua tässä vaikeudessani, tässä hädässäni.
Juuri tähän huutoon Jeesus ratsastaa. Hän ei tullut juhlaan vain juhlan tähden. Hän tuli tarpeeseen. Hän tuli niille, jotka olivat väsyneitä. Hän tuli niille, jotka ovat eksyneitä. Hän tuli niille, jotka ovat peloissaan. Hän tuli sinne, missä toivo oli ohut ja missä ihmisen oma voima ei enää riittänyt.
Ensimmäinen adventti lupaa: silloin kun sinä et jaksa luottaa, Kristus luottaa puolestasi. Silloin kun sinä et jaksa kulkea, Hän kulkee edelläsi. Silloin kun toivo on sinussa liian pieni, Hän kantaa sen puolestasi – Hän lahjoittaa toivon itsessään lainatavarana taivaasta sinulle.
***
Hyvät sanankuulijat,
Hoosianna ei ole vain kiitoksen ja avunhuudon vuorottelua. Kolmanneksi Hoosianna on tunnustus.
”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä”. Se on kristillisen uskon lyhyt tunnustus. Siinä ihminen sanoo: ”Sinä olet se, jolta apu tulee. En ole oma pelastajani – Kristus on”.
Tästä syystä me laulamme Hoosiannan joka sunnuntai Pyhä-hymnin yhteydessä, juuri ennen ehtoollista. Emme siis pelkästään tänään kirkkovuoden ensimmäisenä sunnuntaina, vaan jokaisena sunnuntaina. Jeesus saapuu jokaisessa ehtoollisessa todellisena juuri tähän alttarille ja juuri tämän alttarin sakramentin seurauksena meihin jokaiseen. Me emme laula yksin, vaan yhdessä kaikkien pyhien, taivaan enkelien ja Herran taivaallisen seurakunnan kanssa. Pyhä-hymnissä hoosianna yhdistää maan ja taivaan, näkyvän ja näkymättömän, ajallisen ja iankaikkisen. Hoosianna on huuto kolmessa aikamuodossa: Herra, sinä olet auttanut ennen. Herra, sinä autat nyt. Herra, sinä olet Herra tulevassakin.
Hoosianna-huuto on tunnustamista ja tunnustaminen on vapautta: vapautta olla heikko, koska Jumala on vahva. Vapautta olla keskeneräinen, koska Jumala on valmis. Vapautta päästää välillä irti, koska Jumalan ote ei koskaan hellitä.
***
Hyvät ystävät,
meidän omat yrityksemme ensivaikutelman luomisessa voivat epäonnistua – enemmän tai vähemmän. Muistan hyvin, kuinka neljännesvuosisata sitten tuliaispullon ojentamisen hetkellä tilanne meni entistä omituisemmaksi – aloin puolessa välissä lausetta ottaa lahjaani takaisin ja hän taas tarttui lahjaan. Mietin jo, että olen varmasti paitsi aiheuttanut erikoisen ensivaikutelman myös romahduttanut raittiin miehen alkoholistiksi.
Meidän sisääntulomme, meidän avauksemme, meidän ensivaikutelmamme voivat olla kömpelöitä, kiusallisia tai kauheita. Nuo ensivaikutelmat muistuttavat siitä, miten keskeneräisesti me ihmiset elämäämme elämme. Mutta adventin Jeesus ei tule kömpelösti eikä epäröiden.
Hän tulee tekemään meihin ensivaikutelman, joka kantaa elämän läpi. Hän tulee näyttämään, kuka Hän on: Rauhan ruhtinas, Kuninkaiden Kuningas, herrojen Herra, Tosi Viinipuu, Ihmisen Poika, Hyvä Paimen, Jumalan Karitsa, Elämän Leipä, Maailman Valo – sinun Pelastajasi ja sinun Vapahtajasi.
Ja rakkaat ystävät, siksi me voimme tässä messussa laulaa ja vastata: Hoosianna! Tule Kristus tähänkin kaupunkiin, astu sisään tämänkin kirkon ovista ja saavu minunkin sydämeeni.
Aamen.