Piispa Teemu Laajasalon saarna Paavalin kirkon 90-vuotisjuhlamessussa 7.3.2021
Jeesus sanoi:
”Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.”
Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: ”Sinä olet samarialainen, ja sinussa on paha henki. Eikö asia olekin niin?” Jeesus vastasi: ”Ei minussa ole pahaa henkeä. Minä kunnioitan Isääni, mutta te häpäisette minua. Itse en kysy kunniaani, mutta on toinen, joka kysyy ja tuomitsee. Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.”
Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Nyt asia on selvä: sinussa on paha henki. Abraham on kuollut, samoin profeetat, mutta sinä sanot: ’Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan kohtaa kuolemaa.’ Sinäkö muka olet suurempi kuin isämme Abraham? Hän on kuollut, ja niin ovat kuolleet myös profeetat. Mikä sinä luulet olevasi?”
Jeesus vastasi: ”Jos minä itse kirkastan kunniaani, se kunnia ei ole minkään arvoinen. Mutta minun kunniani kirkastaa Isä, hän, jota te sanotte omaksi Jumalaksenne. Te ette ole oppineet tuntemaan häntä, mutta minä tunnen hänet. Jos sanoisin, etten tunne, olisin valehtelija niin kuin te. Mutta minä tunnen hänet ja pidän kiinni hänen sanastaan. Teidän isänne Abraham iloitsi siitä, että saisi nähdä minun päiväni. Hän näki sen ja riemuitsi.”
Juutalaiset sanoivat hänelle: ”Et ole edes viidenkymmenen ja olet muka nähnyt Abrahamin!” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jo ennen kuin Abraham syntyi – minä olin.” Silloin he alkoivat poimia kiviä heittääkseen niillä häntä.
Joh. 8:46–59
Hyvät Paavalin seurakuntalaiset, rakkaat kirkkovieraat,
tänään vietämme juhlamessua ja kiitämme tästä meille kaikille rakkaasta 90-vuotiaasta, Paavalinkirkosta. Kulkutaudin vuoksi joudumme viettämään messua etäyhteyksin. Jotain jää pois, kun ei pääse paikan päälle, mutta jotain myös avautuu – etäältä katsottuna voi ymmärtää, mistä lupauksista kirkoksi pyhitetyssä tilassa on kysymys ja miksi oma kirkko on niin tärkeä.
Pari vuosikymmentä sitten olin tällaisessa melkein tuhat ihmistä vetävässä kirkossa vihkiharjoituksissa. Kun erilaisia askelkuvioita oli harjoiteltu, vihkiryijyä ihasteltu ja riisin heittämisestä sovittu, istuimme vielä kirkon penkkiin juttelemaan hetkeksi.
Muistan kysyneeni, en tylysti, mutta aika suoraan, miksi te menette naimisiin kirkossa? Sanoin tietenkin, että kaikki syyt ovat hyviä, mutta olisi kiva kuulla, mikä on se heidän perimmäinen syynsä.
Hääpari vastasi, että tämä on niin hieno tila. Yritin heti jatkoon kysyä, että onkohan jotain muita syitä? Pari vastasi, että kyllä tämä on myös iso, että on kätevää, kun vieraita mahtuu paljon. Luovutin kysymyksissäni, koska retoriset taitoni eivät selvästi onnistuneet onkimaan jotain syvempiä syitä. Pyysin kuitenkin, että hiljennytään yhdessä lyhyeen rukoukseen. Lausuin rukouksen, joka loppuu Vanhan testamentin rakastavaisten rukoukseen: Anna heille rakkautta, joka on väkevämpi kuin kuolema. Morsiuspari hätkähti ja kysyi mitä se tarkoittaa? Mitä tarkoittaa kuolemaa väkevämpi rakkaus? Vihkikeskustelusta tuli pitkä ja pääsimme sittenkin keskustelemaan, mitä lupauksia Jumala ihmiselle kirkossa voi antaa.
***
Tämän juhlapäivän otsikkona on Jeesus, Pahan vallan voittaja. Päivän evankeliumi puhuu Jeesuksesta, joka voi voittaa Pahan. Siis Pahan – isolla p-kirjaimella kirjoitettuna. Ajattelen, että teksti puhuessaan Pahan voittamisesta, puhuu rakkaudesta, joka on väkevämpi kuin kuolema.
Päivän evankeliumi puhuu siis rakkaudesta, joka on väkevämpi kuin kuolema.
Uskon, että meistä moni voi ymmärtää ainakin jotain kuolemaa väkevämmästä rakkaudesta aika helposti. Kuolemaa väkevämpi rakkaus voi näyttäytyä monella tavalla. Se voi esimerkiksi tarkoittaa rakkautta, joka jatkuu kuoleman jälkeen. Leski voi rakastaa poisnukkunutta puolisoaan. Se voi myös tarkoittaa rakkautta, joka voittaa kuoleman riskin tai kuolemanpelon. Isä tai äiti, joka menee pelastamaan kalliolla kiipeilevää lastansa, ottaa riskin ja voittaa kuolemanpelon rakkauden vuoksi.
Päivän evankeliumi puhuu kuitenkin vielä erilaisemmasta kuoleman voittavasta rakkaudesta. Evankeliumi kertoo Kristuksen rakkaudesta, joka antaa ihmiselle ikuisen elämän. Se on ihmeellinen lupaus. Se on lupaus rakkaudesta, joka todella voittaa kuoleman – ei siis pelkästään ajatusta kuolemasta, ei siis pelkästään kokemusta kuolemanpelosta, vaan kuoleman. Se on Kristuksen rakkautta.
Tämä lupaus kiteytyy kuulemamme evankeliumin yhdessä lauseessa, joka toistetaan kahteen kertaan ja oikein juhlavalla alustuksella. Jeesus sanoo siinä: ”Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.” Siis – ”joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.”
Pysähdytään tähän lauseeseen. Tämän yhden lauseen voi jakaa kolmeen osaan: ”pitää kiinni”, ”minun sanastani” ja ”ei milloinkaan näe kuolemaa”.
***
Aloitetaan sanaparista ”pitää kiinni”. Jeesus tietää millaisessa maailmassa sinä ja minä elämme. Tässä maailmassa Jumalan lupauksista kiinni pitäminen on vaikeaa. Kärsimyksen keskellä puhe Jumalasta Pahan vallan voittajana voi tuntua huonolta vitsiltä. Kun katsomme ympärillemme, tekee mieli sanoa, että nimenomaisesti pahan valta on jo voittanut.
Kun avaamme televisiomme ja katsomme sotien ja yhteiskunnallisten kaaosten keskellä tapahtuvaa ihmisten teurastusta tuntuu vaikealta uskoa, että Paha on voitettu. Kun katsomme maailman järjetöntä epäoikeudenmukaisuutta, toisten rikkautta ja toisten köyhyyttä, tekee mieli kysyä, missä Paha on voitettu. Pahan todellisuutta ja valtaa on helppo nähdä, niin yksittäisen ihmisen käsittämättömänä pahana tekona kuin maailmanluokan ekologisina tai eettisinä katastrofeina, jotka koskettavat koko ihmiskuntaa. On helppo nähdä pahuutta, joka ei ole hyvyyden puutetta, vaan pahuutta sinällään.
Tässä Paavalinkirkon salissa on yhdeksän vuosikymmenen aikana istunut monta ihmistä, jotka ovat ajatelleet, että minun elämässäni tuska ja kärsimys ovat niin kovaa todellisuutta, että en voi mitenkään tuntea, että pahan valta olisi voitettu.
Kaikesta tästä syystä Jeesuksen sanat ” pitää kiinni” ovat tärkeät. Jeesus puhuessaan tuntee ihmisen, tuntee ihmisen tuskat ja tuntee ihmisen kyvyt. Sanoessaan ”pitää kiinni” Jeesus ymmärtää ihmistä.
Jeesuksen sanat, joista pidetään kiinni eivät ole kuin liukas saippua tai rimpuileva karkulainen. Jeesuksen sanat ovat kuin pelastusrengas, josta pidetään kiinni myrskyävällä merellä – apu ja turva kaiken maailman pahuuden ja pimeyden keskellä.
Jeesus antaa luvan ikään kuin roikkua Hänessä, juuri ja juuri viimeisillä voimillaan puristaen olla kiinni. Pitää kiinni.
***
Tuon Jeesuksen lauseen toinen tärkeä osa on sanaparissa ”minun sanastani”. ”Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.” Minun sanastani.
Jotta kuoleman ylittämisen lupauksella olisi merkitystä, ihmisen täytyy kestää se, että voima ei ole itsessä, vaan Kristuksessa. Kysymys ei ole ihmisen sanasta vaan Jumalan sanasta, Kristuksesta itsestään. Jumala, jonka ihminen määrittelee itse, on mielikuva, se on ihmisen mielikuva. Se on jotain, joka on riippuvainen ihmisen mielenmaisemasta ja siksi heikkoa ja kestämätöntä. ”Minun sanastani” tarkoittaa ihmisen heittäytymistä Jumalan varaan – Hänen voimiensa ja Hänen tekojensa varaan. Ei omien voimien ja omien tekojen, vaan Jumalan voimien ja Jumalan tekojen.
Tämä tarkoittaa sen kestämistä, että lupaukset on annettu ulkoapäin, ilosanoma on ilmoitettu, ei itse keksitty. Ei tämä tarkoita sitä, että meiltä edellytettäisiin fundamentalistista raamatuntulkintaa tai eri käännösten pilkkujen paikoista painimista. Mutta nämä sanat tarkoittavat sitä, että Jumalan tahto, lupaukset ja suunnitelmat on kerrottu meille Raamatussa ja meidän tehtävämme on heittäytyä tämän Sanan varaan.
Puhuessaan vanhurskaan kuolemasta Martti Luther käyttää raamatunselityksessään kuoleman hetkestä ilmaisua ”nukahtaa sanaan”. Me emme ymmärrä, mitä kuolemassa tarkasti tapahtuu, mutta me pääsemme Jumalan syliin, annamme henkemme hänen käteensä ja nukahdamme sanaan. Elämänaikainen sanasta kiinni pitäminen ja siinä roikkuminen tuleekin kuoleman hetkellä armolliseksi ja helpoksi tehtäväksi, sanaan nukahtamiseksi.
***
Jeesuksen lauseen ihmeellisin ja yksinkertaisin lupaus on viimeisenä, ”ei milloinkaan näe kuolemaa”. ”Joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.”
Kirkon juhlamessussa on kysyttävä, miksi kirkko on olemassa? Kuten kertomuksen hääpari aivan viisaasti totesi, kirkko on kaunis ja kirkko on suuri. Se on jo itsessään hienoa ja ihmeellistä. Tämä talo totta tosiaankin on maamerkki ei pelkästään Vallilan kulmilla vaan koko Helsingissä.
Mutta tätä kirkkoa ei ole rakennettu maamerkiksi. Tämäkin kirkko on rakennettu tuon Jeesuksen lupauksen merkiksi, taivaanmerkiksi. Lupaukseksi siitä, että täällä saarnataan sitä Sanaa, joka tekee kuolevaisen ihmisen kuolemattomaksi. Lupaukseksi siitä, että täällä jaetaan niitä sakramentteja, jotka ravitsevat ajallisen ihmisen ikuiseksi. Lupaukseksi siitä, että täällä kuolemaan pysähtyvä elämä voikin saada uuden alun.
Taivaasta puhuminen voi tässä ajassa tuntua helposti liian hurskaalta. Saattaa tulla tunne, että papit voivat liturgisesti puhua omiaan, mutta tavallista ihmistä kirkon pitää puhutella jotenkin ymmärrettävämmillä asioilla. Tässä kritiikissä on oma viisautensa. Kirkon pitää jokaisena vuosikymmenenä pystyä kohtaamaan ihmisiä entistä paremmin, osoittamaan oikeamielisyyttä ja armollisuutta, olla arjessa ja puhua rakkauden kielellä.
Mutta kirkon pitää muistaa tarjota sitä, mitä kukaan tai mikään muu ei voi tarjota. Lupauksen siitä, että kaikki ei lopukaan kuolemaan. Se on lupaus, joka on oikealla tavalla sanottuna lupaus, jonka jokainen ihminen haluaa kuulla. Ja se on ainoa lupaus, jonka rakkaimpansa menettänyt tai menettämistä pelkäävä haluaa kuulla – ainoa lääke, joka voi auttaa ja parantaa.
Nämä lupaukset taivastoivon horisontista ovat lupauksia myös ihmisen pienille kuolemille. Niille pienille kuolemille, jotka eivät tapa ruumista, mutta tappavat hengen ja elämän mielekkyyden. Nämä ovat lupauksia heille, jotka ovat kärsineet elämässänsä talouden tai terveyden vuoksi, nämä ovat lupauksia heille, jotka ovat tulleet sorretuksi ja syrjityksi, nämä ovat lupauksia heille, jotka ovat jääneet yksin täysin yllättäen tai eivät ole löytäneet yhteyttä toiseen ihmiseen yrityksistä huolimatta. Nämä ovat lupauksia heille, jotka ovat menettäneet kaiken, syystä tai syyttä. Ja nämä ovat lupauksia niille pienille ja suurille syntisille, jotka haluavat aloittaa alusta, vaikka uutta alkua tämä maailma ei enää suostu antamaan. Nämä ovat lupauksia niille, joille tämän maailman helvetit ovat jo tulleet todeksi.
Paavalinkirkko on 90 vuotta seisonut myös näiden pienten kuolemien parantamispaikkana. Tämän kirkon papit ja diakonit, tämän kirkon kasvatustyön ja kirkkomusiikin ammattilaiset, tämän kirkon palveluskunta ja kaikki luottamushenkilöt, ovat jokapäiväisessä työssänsä rohkaisseet, nostaneet ja rakastaneet niitä ihmisiä, joita muut eivät meinaa rakastaa. Siinä työssä Kristuksen lohdutus on tullut todeksi tämän kirkon ihmisten kasvojen ja käsien kautta.
”Totisesti, totisesti: joka pitää kiinni minun sanastani, ei milloinkaan näe kuolemaa.”
Heittäytymällä näiden Jeesuksen sanojen varaan voimme joskus altistua maailman pilkalle ja ivalle, syytöksille lapsellisuudesta ja naiiviudesta. Mutta näiden sanojen varassa alistumme myös evankeliumille, Jumalan sanalle, Kristukselle.
Meidän tehtävämme on pitää Jumalan lupauksista kiinni, vaikka koko maailma vetää meitä irti. Meidän tehtävämme on pitää Jumalan lupauksista kiinni, vaikka meissä itsessämme ei ole mitään millä pitää kiinni. Meidän tehtävämme on pitää Jumalan lupauksista kiinni, koska silloin kuolema ei ole piste vaan pilkku. Ja sen pilkun merkki on Kristuksen risti.
Tänään me kiitämme tämän kirkon yhdeksästä vuosikymmenestä. Olkoon vuosikymmeniä monia lisää. Olkoon tämä tila, jonka kauneutta voi kirkolliseen toimitukseen osallistuva tulla katsomaan. Olkoon tämä tila, jonka suuruutta voi juhlien aikana tulla ihailemaan. Mutta olkoon tämä tila erityisesti pyhä tila, jossa joka ikinen neliö kaikuu joka ikisen sekunnin ajan lupausta siitä, että Kristuksen rakkaus on väkevämpi kuin mikään kuolema.