Piispa Teemu Laajasalon saarna ordinaatiomessussa 2.11.2025 Helsingin tuomiokirkossa klo 10.
Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi:
”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, m utta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista.
Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”
Matt. 22:1–14
Hyvä juhlaväki, hyvät seurakuntalaiset, rakkaat papiksi ja diakonian virkaan vihittävät, rakkaat Tanja, Mikael, Niina, Mervi, Maria, Hanna, Joanna ja Krista,
tässä salissa istuu tänään monia, jotka ovat miettineet vaatteita. Siis arvioineet, peilailleet ja pohtineet, mitä pitäisi panna päälle. Osalla nämä valinnat ovat olleet mielessä tänä aamuna, ja osa on näitä pohtinut jo ehkäpä viikkojen ajan. Ja osa on täällä varmasti pohtinut näitä asioita toistenkin puolesta. Tänään vihittävät ovat miettineet varmasti uusia vaatteitaan aivan erityisesti.
***
Oikeissa vaatteissa oleminen ei ole vähäpätöinen asia.
Itselläni on tästä kokemusta. Sain melkein 20 vuotta sitten ensimmäisen lapseni. Muistan yhä odottamisen jännityksen ja ihmeellisyyden. Vaimoni oli jo mennyt synnytyssairaalaan. Hänet otettiin sisään ja minulle luvattiin ilmoittaa, koska synnytys alkaa ja milloin minun on syytä tulla sairaalaan.
Olin varautunut tähän siten, että minulla on kaksi puhelinta viimeiset pari vuorokautta jatkuvasti äänet päällä, jotta voin missä tahansa tilanteessa saada varmasti tiedon ajasta ja ehtiä hyvin synnytyssairaalaan.
Yöllä neljän jälkeen heräsin kätilön soittoon, jossa minua pyydetiin tulemaan nopeasti sairaalaan.
Pukeutuessani unenpöpperöisenä keskellä yötä nopealla tahdilla, valitsin mielestäni sopivan synnytyssalivaatetuksen: tumman puvun. Enkä pelkästään tummaa pukua, vaan koko paketin; valkoisen paidan ja yksivärisen solmion. Muistan yhä edelleen sekä kätilön että vaimoni ilmeen, kun tulin saliin. Vaimoni kysyi ilmeellään, olenko seonnut tai sairastunut – ja kätilö kysyi ilmeellään, olenko mahdollisesti mormoni tai hautausurakoitsija, tulossa suoraan keikalta.
***
Hyvät ystävät,
monelle meistä on käynyt joskus niin, että vasta tilaisuudessa huomaa olevansa väärissä vaatteissa. On joko pukeutunut ali tai pukeutunut yli – siis ollut liian arkisissa tai liian juhlallisissa vaatteissa.
Näitä tilanteita varten on ohjeita tai oikeammin sääntöjä pukeutumiseen. Pukukoodin tehtävä on auttaa. Pukukoodina ”tumma puku” kertoo juhlavuudesta, ”juhlapuku” vielä suuremmasta juhlavuudesta.
Auttamisen sijasta pukuohjeista voi tulla myös taakka. Onko minulla mitään päälle pantavaa? Olenko alipukeutunut? Olenko ylipukeutunut? Onko minulla omasta takaa sopivia vaatteita? Jos tämä on näin hankalaa, haluanko mennä edes koko tilaisuuteen?
Vaatetusta koskevien pukukoodien lisäksi on olemassa jotain vielä paljon hankalampaa. Näkymätön pukukoodi. Näkymätön pukukoodi ei liity siihen, mitä on yllä, vaan siihen, mitä on sisällä. Tuo näkymätön koodi on kirjoitettu meidän mieliimme ja sydämiimme.
Kun astumme uuteen työpaikkaan, ystäväpiiriin tai perhejuhlaan aistimme ilmapiiriä. Joskus huomaamme seisovamme kuin väärissä vaatteissa, vaikka ulkoisesti kaikki olisi kunnossa. Kun muut näyttävät tietävän, miten kuuluu olla, voimme itse miettiä, miksi en sovi joukkoon.
Juhlissa, työpalaverissa tai sukujuhlassa voi tuntea olonsa ulkopuoliseksi tai kelpaamattomaksi. Ei siksi, että puku kiristää, vaan siksi että sisällä on tunne: en taida olla oikeanlainen ihminen, en taida oikein kelvata tänne.
Se tunne on meille kaikille tuttu. Sitä voisi kutsua kelpaamisen näläksi. Se on lapsen tunne, joka odottaa uusien luokkakavereiden synttärikutsua. Se on aikuisen tunne, joka miettii, riittääkö enää puolison silmissä. Se on työntekijän tunne, kun pelkää, että ei ole tarpeeksi osaava, tarpeeksi tärkeä tai tarpeeksi näkyvä.
Erityisesti kelpaamisen nälkä asuu niissä, jotka eivät enää jaksa yrittää. Niissä, jotka häpeävät virheitään – pieniä tai peruuttamattomia. Niissä, jotka kantavat syyllisyyttä siitä, mitä on tullut sanottua, tehtyä tai laiminlyötyä.
***
Tämän päivän evankeliumissa puhutaan vaatteista, erityisesti juhlapukeutumisesta.
Vertauksessa kuningas kutsuu väkeä häihin. Ensin pienempiä porukoita ja lopuksi ihan kaikkia. Juhlavieraiksi kutsutaan laajasti, vieläpä moneen kertaan; menemällä teille ja toreille, jakamalla kutsua niin hyville kuin pahoillekin.
Mutta sitten tapahtuu käänne, joka tuntuu muuttavan ihan kaiken. Juhlat ovat käynnissä – teiltä ja toreilta on kutsuttu hyviä ja pahoja. Yksi onneton häävieras on tullut paikalle ja kuningas huomaa, että vieraan vaatetus on väärä. Hän ei ole pukeutunut hääpukuun. Tässä vaiheessa kuningas päättääkin heittää ilman hääpukua olevan vieraan ulos juhlista yön pimeyteen.
Kun tätä vertauksen loppukohtaa lukee, tulee ensimmäiseksi mieleen, että voiko vertauksen kuningas todella viitata Jumalaan, onko todella hääjuhlat vertauskuva taivaasta ja millä ihmeellisellä tavalla pukukoodi voi liittyä hääjuhliin pääsemiseen, siis pelastukseen, taivaaseen pääsemiseen?
***
Miten tätä evankeliumia pitäisi lukea? Tuossa vieressämme tuomiokirkon keskellä seisova Martti Luther aloitti tasan 494 vuotta sitten saarnansa juuri tästä evankeliumin paikasta lauseella: ”Tämä ei ole vaikea, mutta hirvittävä evankeliumi”. Uskonpuhdistajamme hengessä tekee mieli kysyä, onko Jumala näin pikkumainen, kohtuuton ja räjähdysherkkä Jumala? Kuinka huolissaan meidän on syytä olla? Ei kai pelastus voi olla kiinni meidän vaatteistamme?
Hyvä juhlaväki, tässä vaikeassa raamatunpaikassa helppoa on se, että kysymys ei sittenkään ole vaatteista.
Kysymys ei ole kuninkaan näkyvästä pukukoodista. Kysymys on kuninkaan näkymättömästä pukukoodista. Evankeliumi kysyy, kenen ratkaisuista, teoista, onnistumisista, asenteesta tai ansioista juhliin pääseminen on kiinni. Evankeliumi kysyy, kuka kelpaa kuninkaalle?
Me alamme helposti etsiä myös Jumalan edessä näkymätöntä pukukoodia. Rakennamme Jumalan eteen ansioluettelon, johon listaamme hyvät teot, onnistumiset ja oikeat mielipiteet. Jumalan näkymätön pukukoodi ei kuitenkaan ole suoritus vaan suostumus. Se on suostumista luopua sisäisestä tarkastajasta, joka vaatii tulemaan vielä vähän paremmaksi. Se on suostumista luopua sisäisestä syyttäjästä, joka nostaa vanhat virheet esiin.
Vertauksessa Jeesus varoittaa omavanhurskaudesta. Siitä, että ajattelemme, että me pärjäämme omin voimin – omin vaattein ja omin aattein.
Jumala ei vaadi mitään, mitä ei ensin itse anna ihmiselle lahjaksi. Vaatimus ei tarkoita ”tee itsestäsi kelvollinen” vaan ”anna Jumalan pukea sinut”. Juhla ei ala, kun saat vaatteesi kuntoon. Juhla alkaa, kun Kristus itse pukee sinut.
Jesajan kirjassa kerrotaan, kuinka Jumala pukee ylle pelastuksen vaatteet ja kietoo vanhurskauden viittaan (Jes. 61: 10). Apostoli Paavali puhuu Kristuksen päälle pukemisesta (Gal. 3:27). Se tapahtuu kasteessa. Kasteen ihmeellinen armo on meidän juhlapukumme. Kaste ei ole meidän tekomme Jumalan hyväksi, vaan Jumalan teko meidän hyväksemme.
Laki riisuu. Evankeliumi pukee. Laki paljastaa. Evankeliumi vaatettaa. Meitä ei kutsuta taivaan juhliin omilla ehdoilla. Meidät kutsutaan Jumalan ehdoilla.
Mitä tämä kaikki tarkoittaa meidän elämämme kannalta?
Jokainen meistä tietää sen hiljaisen kysymyksen, joka joskus herää sisällä – kuulunko minä, kelpaanko minä? Katsovatko muut minua hyväksyen vai arvostellen? Näkevätkö he virheeni, kompastukseni, säröni? Vai voisinko minä tulla nähdyksi toisin – rakastettuna, kokonaisena, hyväksyttynä?
Evankeliumi vastaa tähän kysymykseen sanalla, joka ei ole vaatimus vaan lupaus. Jumalan juhlapuku on Hänen rakkautensa, joka peittää kaiken sen, mikä meissä on rikkinäistä. Se on puku, joka ei kiristä eikä purista, vaan kantaa ja suojaa. Se on puku, joka peittää epäonnistumiset, häpeän ja väärin valitut sanat.
Se on puku, joka on suurempi kuin syntimme, vahvempi kuin epäuskomme, kestävämpi kuin kaikki, mitä olemme rikkoneet.
Kun Jumala pukee meidät siihen, kysymykset kelpaamisesta siirtyvät sivuun. Taivaallisissa juhlissa ei enää tarvitse vertailla eikä todistella, ei yrittää näyttää ehjältä, ei korjata sitä, minkä Jumala jo on armahtanut. Sillä kun Jumala on pukenut meidät omaan juhlapukuunsa, Hän ei katso sitä, mitä ihmiset näkevät, vaan sitä, mitä Kristus Hänessä näkee.
Ja kun tämä armo tulee todeksi, se ei jää taivaan juhlasaliin. Se murtautuu jo tähän aikaan – kotiin, työhön, ihmissuhteisiin, tähän kaupunkiin. Sillä missä ihminen vapautuu kelpaamisen pakosta, siellä alkaa jo nyt Jumalan valtakunta. Siellä alkaa juhla. Ja se juhla ei lopu.
***
Rakkaat papiksi ja diakonian virkaan vihittävät,
te olette tänään vieraissa vaatteissa. Vaatteissa, jotka eivät ole teidän omianne. Valkoinen alba ei kuvasta teidän puhtauttanne. Se kuvastaa Kristuksen puhtautta. Tänään teitä ei vihitä teidän omalla voimallanne, vaan Kristuksen voimalla. Tänään teitä ei vihitä työskentelemään teidän omalle asiallenne, vaan Kristuksen asialle. Tänään teitä ei vihitä jakamaan omaa sanomaanne, vaan Kristuksen sanomaa.
Rakkaat Tanja ja Mikael, Niina ja Mervi, Maria ja Hanna, Joanna ja Krista,
tänään te olette vieraissa vaatteissa, ja juuri siksi omalla paikallanne. Teitä ei lähetetä mittaamaan ihmisiä, vaan pukemaan heitä. Teitä ei lähetetä odottamaan kelpaavia, vaan julistamaan kaikille kelpaamattomille ilosanomaa.
Silloin ihminen, joka pohtii kelpaavuuttaan Jumalan edessä, saa rauhan: Älä yritä enemmän, vaan palaa kasteeseesi ja yritä vähemmän. Älä katso peiliin. Katso Kristukseen. Juhlapuku on kerran puettu ja se riittää.
Aamen.