Piispa Teemu Laajasalon saarna kirkkoherra Mervi Rosnellin virkaanasettamismessussa Pornaisten kirkossa 26.10.2025 klo 10
Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”
Mark. 2:1–12
Hyvät Pornaisten seurakuntalaiset, arvoisa juhlaväki, hyvä uusi kirkkoherra Mervi,
sunnuntaiaamuna syyskuun 27. päivä vuonna 1981 seisoskelin itähelsinkiläisen Vartiokylän kirkon oven edessä. Olin seitsenvuotias ja odotin Kaija-tädin pyhäkoulun alkua.
Pienen seisoskelun jälkeen ystävällinen suntio tuli ovelle ja kertoi, että olimme äitini kanssa tulleet tuntia liian aikaisin – kelloja oli juuri ensimmäisen kerran siirretty Suomessa talviaikaan.
Sitä ei meidän perheessämme ollut huomattu, vaikka aamun Helsingin Sanomissa oli koko etusivun ilmoitus ja vaikka edellisen illan uutisissa asiasta oli muistutettu.
Ehkä täällä Pornaisten kirkossa tänään joku on ollut jo tuntia aikaisemmin innokkaana valmiudessa ovien takana. Toisaalta se voi olla ihan hyvä merkki, kun yleensä meitä kristittyjä aina syytetään siitä, että elämme ajasta jäljessä – että ainakin yhtenä päivänä vuodessa elää sitten aikaamme edellä.
Sodanajan kokeiluja lukuun ottamatta kellojen pysyvä siirtely Suomessa aloitettiin tuolloin 44 vuotta sitten. Muistan vieläkin tuon hämmästyksen tunteeni pyhäkoulukirkon ovella. Ymmärsin, että kelloja voi siirtää, mutta mietin, mikä aika nyt oikeasti on. Onko aika muuttunut? Onko päiväni pidempi? Mistä tämä ylimääräinen tunti on lahjoitettu?
Pienen pojan isojen kysymysten keskellä muistan ajatelleeni: “Tällaista en ole kyllä koskaan nähnyt.”
***
”Tällaista en ole koskaan nähnyt.” Hämmästys, kun jokin muuttuu ja kaikki on yhtäkkiä toisin, on tunne, jonka me kaikki tunnistamme. Se on ihmetyksen hetki, kun jotain odottamatonta, suurta tai selittämätöntä tapahtuu.
Kun tiede edistyy ja saavuttaa uusia löytöjä ja ratkaisee ihmiselle ikiaikaisia ongelmia, yleisö voi lukea uutiset ja todeta, että ”tällaista emme ole ikinä nähneet”.
Kun synnytyssalissa pieni lapsi vetää ensimmäisen hengähdyksensä, ensimmäisen lapsensa saanut vanhempi katsoo uutta elämää, pitää pientä kättä omassaan ja ajattelee: “Tällaista emme ole ikinä nähneet.”
Kun ihminen, joka on etsinyt paikkaansa ja luullut olevansa loppuun kulunut ja täysin umpikujassa, löytää yhtäkkiä työn, kutsumuksen tai yhteyden, jossa hän saa olla oma itsensä, hän tajuaa: elämä ei ollut ohi. “Tällaista en ole ikinä nähnyt.”
***
Samanlainen hämmästys täytti myös Kapernaumin talon, josta tämän päivän evankeliumi kertoo. Jeesus oli palannut Galilean pieneen kalastajakylään, joka oli hänen toimintansa keskus. Hän oli aiemmin parantanut sairaita ja ajanut ulos pahoja henkiä, mutta nyt hän tulee tavalliseen kotiin – ehkä Pietarin omaan – ja väki täyttää sen ääriään myöten. Talo on täynnä odotusta, kipua ja toivoa.
Tilanne loppuu sanoihin: “Tällaista emme ole ikinä nähneet.”
***
Nämä evankeliumin sanat sisältävät kolme opetusta, jotka ovat seurakunnan ja kristityn elämän ytimessä. Kolme opetusta, ensiksi: usko on ihmettelyä; toiseksi: Jumalan valtakunta murtautuu näkyviin arjessa; kolmanneksi: anteeksianto on suurin ihme.
***
Ensimmäinen opetus on tänään: usko on ihmettelyä. Usko ei ole ensisijaisesti selittämistä, vaan ihmettelyä. Se on luottamusta siihen, että Jumala tekee enemmän kuin me ymmärrämme. Se on heittäytymistä sen varaan, että ihminen on pieni ja Jumala on suuri. Usko syntyy siellä, missä ihminen myöntää oman rajallisuutensa ja Jumalan suuruuden.
Ihmettely on uskon sydän: usko ei ole ihmisen teko, vaan Jumalan lahja. Se on sydämen rohkeutta tarttua Kristuksen lupaukseen, vaikka näkyvä todellisuus sanoisi toista. Usko ei perustu ihmisen kykyyn, vaan Kristuksen tekoon. Meidän osamme on hämmästyä, Jumalan osana on toimia. Ja siksi jokainen ihme alkaa pienestä ihmetyksestä.
***
Toinen opetus on tänään: Jumalan valtakunta murtautuu näkyviin arjessa.
Kapernaumin talossa Jumalan todellisuus tuli näkyväksi: taivas kosketti maata. Jeesus ei jäänyt opettamaan vain sanoilla, vaan teki todeksi sen, mitä julisti. Jumalan valtakunta ei ole vain tulevaisuuden lupaus, vaan se murtautuu tähän hetkeen, tähän maailmaan – ja juuri tähän aikaan ja aikavyöhykkeeseen, minuutilleen, sekunnilleen.
Tämä murtautuminen liittyy Jumalan ihmeelliseen olemukseen, siihen, että Jumala itse tuli ihmiseksi. Jumalan ihmiseksi tuleminen merkitsee, että Jumala ei katso ihmistä kaukaa, vaan toimii ihmisessä, ihmisen vieressä ja ihmisen puolesta. Kristus on Jumalan valtakunta ihmiskasvoisena, keskellämme.
Hän kohtasi, kosketti, kuunteli ja rakasti. Hän tuli ihmisten taloihin, heidän tarinoihinsa ja kipuihinsa. Ja näin tapahtuu uskon ihmeestä myös tänään – Jumalan valtakunta murtautuu tämän alueen ihmisten elämään samalla tavalla kuin 2000 votta sitten. Kristus tulee tämän seurakunnan taloihin, kohtaa, koskettaa, kuuntelee ja rakastaa.
***
Kolmas opetus on tänään: anteeksianto on suurin ihme.
Päivän evankeliumin huipentuma on, että Jeesus antaa anteeksi. Hän ei aloita korjaamalla näkyvää, vaan parantaa ensin näkymättömän. Armo edeltää muutosta. Jumala ei odota, että ihminen nousee omin voimin, vaan antaa anteeksi ja nostaa sen voimalla, joka tulee yksin Häneltä.
Tämä on koko evankeliumin ydin ja lupaus. Me emme tule Jumalan luo puhtaina, vaan Jumala tulee meidän luoksemme silloin, kun me olemme syntisinä. Armo ei ole palkinto. Armo on alku. Siksi kirkon tärkein tehtävä koko maailmassa, kaikkina aikoina ja kaikkialla on julistaa anteeksiantamusta Kristuksen nimessä ja voimassa.
Kun raskautettu, ahdistunut ja umpikujassa oleva ihminen kuulee sanat: “Sinun syntisi annetaan anteeksi,” hän saa uuden alun – elämän, jota ei voi selittää, vain kiittää. Ja silloin, niin kuin Kapernaumissa, ihmiset sanovat myös Pornaisissa: “Tällaista emme ole ikinä nähneet.”
***
Hyvä juhliva seurakunta, rakas kirkkoherra Mervi,
tänään sinut asetetaan tämän hienon seurakunnan kirkkoherraksi. Sinä olet taitava ja kokenut kirkon johtaja. Tunnet nämä kulmakunnat ja haluat olla näiden ihmisten puolella.
Sinun tehtäväsi on johdattaa tätä seurakuntaa näiden kolmen opetuksen hengessä: antaa tilaa ihmettelylle, johtaa seurakuntaa niin että Jumalan valtakunta saa murtautua näkyviin, ja julistaa rohkeasti anteeksiantoa Kristuksen nimessä.
Silloin Jumalan työ näkyy tavallisessa elämässä ja ihmiset voivat kokea Kristuksen läsnäolon, taivaan valtakunnan todellisuuden jo tässä ajassa ja ihmeen arkensa keskellä.
Kun ihminen, joka on uupunut, saa voimaa jatkaa – se on Jumalan ihme.
Kun yhteys syntyy katkeruuden tilalle – se on Jumalan ihme.
Kun perhe, joka on ollut hajalla, löytää toisensa uudelleen – se on Jumalan ihme.
Kun nuori, joka on etsinyt suuntaa, löytää kutsumuksen ja toivon – se on Jumalan ihme.
Kun vanhus, joka on yksin, saa vierelleen käden ja katseen – se on Jumalan ihme.
Kun ihminen, joka on menettänyt uskonsa, uskaltaa rukoilla uudestaan – se on Jumalan ihme.
Kun kirkko kokoontuu, ja Jumala on kotona keskellämme – se on Jumalan ihme.
Ja kun Pornaisissa, tässä kirkossa ja tässä yhteisössä, nämä asiat tapahtuvat, silloin, rakkaat ystävät, me saamme yhdessä todeta: “Tällaista emme ole ikinä nähneet.”
Jumala siunatkoon tätä seurakuntaa ja uutta kirkkoherra Merviä tänä juhlapäivänä ja kaikkina tulevina päivinä. Aamen.