Piispa Teemu Laajasalon saarna Helsingin Kulosaaren Leposaaren hautausmaan 100-vuotisjuhlajumalanpalveluksessa Leposaaren kappelissa 8.11.2025 klo 15
Jeesus sanoo: »Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.» Tuomas sanoi hänelle: »Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?» Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.» (Joh. 14: 1-6)
Arvoisat juhlavieraat, ärade festpublik, kära vänner,
Sata vuotta sitten Porvoon uuden ruotsinkielisen hiippakunnan ensimmäinen piispa, aiemmin Helsingfors södra svenska församlingin kirkkoherrana toiminut Max von Bonsdorff, vihki tämän hautausmaan Kulosaaren huvilayhdyskunnan hautausmaaksi.
Vihkiminen tapahtui päivälleen sata vuotta sitten. Se alkoi puoli kolmelta iltapäivällä. Olemme siis tunnilleen sadan vuoden päässä vihkimisestä. Sata vuotta on pitkä aika.
Kiitos teille nykyisille ja niille entisille seurakunnan ja seurakuntayhtymän työntekijöille, jotka ovat pitäneet huolta tästä saaresta, tästä kappelista ja tämän saaren ja kappelin kävelijöistä – heidän kysymyksistään ja kyyneleistään.
Tämän saaren hiekkapolut ovat kantaneet tuhansien askeleet.
Sukuja on saatettu tänne, nimiä on lausuttu, loputtomia kyyneliä on pyyhitty.
***
“Älköön sydämenne olko levoton – känn ingen oro”, sanoo Jeesus (Joh. 14:1). Nuo sanat luetaan usein arkun äärellä siunaustilaisuudessa – hetkellä, jolloin sydän ei ole levollinen.
Människans hjärta kan vara oroligt av många skäl. När ett barns värld växer och vidgas kan förälderns hjärta bli mångdubbelt oroligt av omsorg. När man blir förälskad kan hjärtats oro kännas i hela kroppen.
När döden kommer nära är hjärtat ofta särskilt oroligt. Förlusten av en älskad människa förvandlar friden till ofrid, hoppet till förtvivlan och vilan till rastlöshet. Hjärtat står på sned och sinnet är tyngt av sorg.
Jeesuksen sanat opetuslapsille ovat ihmiselle ihmeellisiä. Jumala ymmärtää, että ihminen on välillä levoton – että ihmisellä on huolia. Ihmiskasvoinen Jumala tietää, miltä tuntuu olla ihminen ja miltä ihmisen murheet tuntuvat. Maailman Luoja, joka hallitsee avaruuden äärettömyyksiä, on myös kiinnostunut sinun ja minun jokapäiväisistä huolistamme, tunnistaa ne.
***
Jumalan tunnistamiskyvyssä on jotain ihmisyyden pysyvää ymmärtämistä. Sydämen levottomuus on ollut ja on samanlaista 2000 vuotta sitten, 100 vuotta sitten ja tänään.
Huolet ovat erilaisia ja samalla täysin samanlaisia. Kun sydän on huolesta levoton, happi häviää, ilo loppuu ja toivo menee.
Älköön sydämenne olko levoton -lausahdus ei tarkoita sitä, että unohdetaanpa nyt nämä ikävät meidän sydämemme levottomaksi tekevät asiat, suru, jännitys ja pelko. Että ajatellaanpa nyt positiivisesti ja heitetään ne elämän erilaiset huolet tuohon sivuun. Ei. Evankeliumin lupausten ideana on, että on olemassa joku, jolle voi antaa oman levottomuutensa. On olemassa hyvä Jumala, joka voi kantaa ihmisen levottomuutta ja haluaa kantaa ihmisen levottomuuden.
Oman levottomuuden antaminen Jumalan kannettavaksi ei ole osoitusta huolettomuudesta vaan siitä salatusta luottamuksesta, että joku Toinen voisi auttaa. Että tarvitsisi jotain Toista. Ja tästä tietenkin uskossa kysymys, pieneksi tulemisesta, avun tarvitsemisesta.
Att Gud blir stor och människan liten förutsätter att vi ser Guds plats. Den Gud som bär vår oro är inte vår egen föreställning eller en tröstande känsla. Den Gud som hjälper är något som inte beror på oss – något av det slag som vi snart bekänner tillsammans i trosbekännelsen.
När det som gör vårt hjärta oroligt är en verkligt tung börda, kan vi inte lägga den i händerna på en bild vi själva skapat eller på en vacker tanke eller dikt. Det enda sättet är att lita på att det finns en verklig Gud, oberoende av människans begränsningar,
som tar hand om oss.
Jeesus lupaa evankeliumissa paljon. Hän antaa luvan levollisuudelle. Hän näyttää tien taivaaseen, joka ei ole meidän tuntemuksistamme kiinni. Hirveimpien ahdistusten keskellä ihminen ei pysty levollisuuteen omin voimin. Kun mieli on musta, ei kirkkautta löydy itsestä. Kristitty saa luottaa siihen, että levollisuus on Kristuksen lahjoittamaa levollisuutta, lainatavaraa taivaasta, joka pelastaa kuolemalta ja sovittaa synneiltä; se vaikuttaa meissä ja muuttaa meitä. Se on lahjoitettua levollisuutta, joka kirkastaa katseemme kohti Kristusta, se on levollisuutta, joka antaa voiman vaikeuksienkin keskelle ja se on levollisuutta, joka rohkaisee meitä rakastamaan lähimmäisiämme aina ja kaikkialla.
***
Sata vuotta on kulunut, mutta ihmisen sydän on sama. Se osaa rakastaa, ja se osaa ikävöidä. Se osaa levätä, ja se osaa levottomuuden.
Kun me tänään seisomme tässä – tunnilleen sata vuotta vihkimisestä –
me kuulemme Jeesuksen sanat, jotka ovat täällä soineet kahdella kielellä lukemattomissa siunaustilaisuuksissa: “Älköön sydämenne olko levoton.”
Hyvä juhlaväki,
on olemassa Lepo, joka ei ole meidän rakennettavissa. Lepo, joka on luvattu. Lepo, joka kantaa kuoleman läpi. Lepo, joka jatkuu taivaan kodissa.
Tämä pieni saari, tämä hiljaisuuden ja rukouksen maa, on etäinen esipiha taivaalle. Täällä me opettelemme päästämään irti omasta kantamisesta ja luottamaan siihen, että joku toinen kantaa.
Siksi tänään, tämän saaren 100-vuotisjuhlassa, me sanomme sekä menneille että tuleville sukupolville:
Lepo on suurempi kuin levottomuus.
Toivo on vahvempi kuin epätoivo.
Rakkaus on väkevämpi kuin kuolema.
Älköön sydämenne olko levoton. Känn ingen oro.
Aamen.